Sokerirasituksesta ja radista

Kävin eilen kauhun saattelemana sokerirasituksessa. Pelkäsin aivan tolkuttomasti etukäteen sitä pahoinvointia ja ajatusta siitä, että koitan kaksi tuntia pitää sen tyhjään vatsaan juodun sokerilitkun sisälläni jossain kuumassa odotusaulassa. Hommaa ei helpota sekään, ettei minulta saa otettua verikokeita enää nykyään muuten kuin makuuasennossa pyörtyilyn vuoksi. Olen oikea maanantaikappale.

Varasin mukaan hyvän kirjan ja ajattelin, että nyt vaan sinnitellään. Sain kinuttua itselleni makuupaikan ja ehdottivat vielä päivystyspuolelta omaa huonetta, jossa saisin makoilla rasituksen ajan, ellei akuutimpia potilaita tulisi. Tämä sopikin hyvin. Paastoverikokeen jälkeen join kylmän vadelman makuisen juoman ja jäin odottelemaan tunnin kohdalla otettavia verikokeita.

Olo alkoi heikentyä heti juoman jälkeen, mutta makuullaan olo toi helpotusta. Puolen tunnin päästä tiesin jo, että hyvin tulee menemään, sillä olo lähti helpottumaan. Tunnin ja kahden tunnin päästä otettavat kokeet menivät hyvin, vaikka kaikki otettiin samasta kohtaa vasemmasta kyynärtaipeesta, mikä hiukan teki kipeää. Ei kuitenkaan ollut mitään pyörrytystuntemuksia vaikka takana oli pitkä paasto.

Pääsin lähtemään kotiin ja syömään kunnolla. Hyvä mieli jäi pelosta huolimatta, ainostaan tulevat tulokset jäivät jännittämään. Olen luonut itselleni toisen kauhun kotona tehtävistä sokerimittauksista mahdollisen raskausdiabeteksen tarkkailussa. En kestä neuloja, enkä itseni pistämistä. Tiedän toki millaiset välineet kyseisessä toimenpiteessä ovat käytössä, että ei sitä nyt millään jättineulalla lähdetä sohimaan, mutta silti ajatus tuntuu pelottavalta.

Tänään soittelin sitten neuvolasta tuloksia. Paastoarvo oli 4,7 ja tunnin arvo 9,5. Huokaisin jo helpotuksesta kunnes sain kuulla, että omituista kyllä kahden tunnin arvo ylittyi 0,1 millimoolilla. NOLLALLA PILKKU YHDELLÄ! Siitä rapsahti sitten raskausdiabetesdiagnoosi ja neuvolaan aika, jotta minulle voidaan antaa kotimittausvälineet. Olin jo niin iloinen kuullessani, että paastoarvo oli noinkin hyvä, koska moni narahtaa siitä.

Teki mieli huutaa, sillä painajaismainen kotimittaus on nyt edessä. Asiaan varmasti tottuu, mutta ekat kerrat tulevat nostamaan palan kurkkuun. Onneksi ylitys oli noinkin pieni, joten voi olla, että kotimittailussa arvot pysyvät ruodussa. Silti jokin minussa huutaa, että olisi nyt ylittynyt kunnolla sitten s*tna.

Minulla ei ole raskausdiabeteksesta mitään käsitystä. En siis tiedä miten voin syömisilläni vaikuttaa juuri kahden tunnin arvoon. Ymmärrän toki sen, että sokerin vaikutus ei ole laskenut toivotulla tavalla tunnista kahteen välisenä aikana, mutta miten voin siihen vaikuttaa ruokavaliolla? Kertokaa ihmeessä joku minua valistuneempi! Kaikki neuvot ovat nyt tarpeen, ettei tästä napsahda pidempiaikaista riesaa, vaan kotimittauksen tulokset olisivat rajojen sisällä.

Vielä en ole kyennyt edes ajattelemaan niin pitkälle, että jos arvot ovatkin kotimittauksissa jatkuvasti koholla. Lähinnä mietin nyt sitä, millä edellisiltana syömälläni asialla olisin voinut välttää tämän p*skan. Totuus toki on, että olen ylipainoinen ja koko raskauden ajan ollut melkolailla varma siitä, että tässä kohtaa se radi-diagnoosi tulee, mutta harmittamaan jäi, että olin noin lähellä selviytyä kuivin jaloin.

Sairauslomalla

Uskokaa tai älkää, olen edelleen sairauslomalla. Kävin kokeilemassa töissä viikon verran, mutta keuhkoni ovat jollain merkillisellä tavalla päättäneet lakata toimimasta. Yskin, yskin ja yskin. Iltaisin yskittää, kun koittaa käydä nukkumaan. Aamuisin jouduu räkimään tunnin pari limaa kurkusta, ennen kuin alkaa voittaa. Olen aika tympääntynyt tähän pöpöön, jonka hoitoon ei tunnu olevan mitään apuja saatavilla.

Puhuin jo aiemmin siitä, miten yskiminen saa aikaan oksentelua. Myös haukottelu, aivastelu, ulos meno, sisälle tulo, kaikenlainen liikunta saa aikaan oksentelua.

Aluksi ongelmana oli tuo maaginen keuhkopöhö, mutta toinenkin syyllinen ilmestyi yllättäen. Olen siis myös alkumetreillä raskaana. Riskiviikkoja on vielä jäljellä, eikä varmuutta parhaasta mahdollisesta lopputuloksesta vielä ole. On vain odotettava.

En suosittele!

Olen usein sanonut, että pahinta mitä minulle voisi tässä peruspöpöviidakossa tapahtua olisi Noro-virus. Käsitykseni tästä on kuitenkin muuttunut hiukan tässä viimeisen kuukauden aikana. Pahin pöpö taitaakin olla keuhkoputkentulehdus.

Neljä viikkoa yskää täynnä, pari viikkoa liman ja vatsalaukun sisällön oksentelua. Kaksi viikkoa pois töistä. Neljä kertaa lääkärissä, neljät eri lääkkeet. Silti olo on ihan yhtä huono kun aiemminkin. Jopa huonompi, kuin taudin alkupuolella.

Tulehdusarvot ovat vähän koholla; täsmää virukseen. 8 päivän turha antibioottikuuri siis alkuun. Sitten oksetusta aiheuttavia poreyskätabletteja. Ventolinea avaavana hoitona ja Flixotidea kortisoonipohjaisena. Ja ei auta! EI SAATANA AUTA YHTÄÄN!

Nukun puoli-istuvassa asennossa. Aamupalat päätyvät kokoajan tuohon vieressä olevaan siniseen ämpäriin. (No okei tänään auton viereen pihalle…) Tuosta ämpäristä on tullut minulle yhtä merkittävä kuin käsilaukusta Muumi-Mammalle. En mene mihinkään kodissani ilman sitä. Pakolliset lääkärikäynnit menee oksennuspussin kanssa.

Yskä on puuskittaista ja jää päälle. Välillä keuhkoputket ovat limaa täynnä, eikä henki kulje. Tukehtumisen tunne on läsnä ja todellinen. Jokaisella lääkärikäynnillä keuhkoista kuuluu pihinää ja vinkunaa. Näin emetofobikkona tämä ykäosuus on ollut sangen ”viihdyttävä”.

Eikö tässä maailmassa ole mitään kunnon troppeja tällaiseen? NYT NIITÄ HEVOSKUUREJA TÄNNE!

Päättymätön yskä

Kun nyt joulukiireiden jälkeen on aikaa kirjoitella blogia, niin ei koko hommasta tahdo tulla mitään. Minut valtasi nimittäin jo viimeisellä työviikolla aivan jäätävä yskä. Olo on muuten ihan hyvä; eli mitään sen suurempaa flunssaa ei ole päällä, mutta yskä riipii keuhkoja ja tuntuu pian katkovan muutaman kylkiluunkin.

Joulunvietto perheen parissa meni yskiessä ja tänään jouduin skippaamaan anoppilan joulunvieton tämän typerän köhimisen takia. Öitä piinaava yskiminen pitää itseni lisäksi hereillä muutkin läsnäolijat.

Yskä on kuivaa, eli mitään ei irtoa. Sitä turhemmalta se tuntuukin, koska en hyödy mitenkään siitä yskimisestä, joka usein meinaa johtaa yökkimiseen asti. Yskintä ei helpota oloa yhtään, päin vastoin. Kutina jossain syvällä kurkussa pahenee jatkuvasti samalla kun mielialakin synkkenee. Välipäivinä pitäisi kuitenkin tehdä täydet työpäivät.

Raivostuttavaa.

Terveysasioita

btf

Kun on tässä maannut tämän viikon saikulla kotona aivan jäätävässä räkätaudissa sitä tuntee itsensä taas ihan tavalliseksi kuolevaiseksi. Kaiken muun on voinut jättää aikalailla minimiin, mutta koulun deadlinet painavat päälle kuin yleinen syyttäjä, joten tässäkin olotilassa, joka sanalla sanoen on aivan helvetillinen, on ollut pakko tehdä taitotasoon nähden aivan järjettömän vaikeita ja aikaavieviä Excel-tehtäviä. Lisäksi alkusyksystä innolla haalimani Henkilöverotuksen verkkokurssi Samkin puolelta alkoi maanantaina. 10 tehtävää lisää tähän kaaokseen.

Flunssan lisäksi viimeaikoina on muutenkin tullut pyörittyä terveysaiheen ympärillä melko tiiviisti. Pomo nimittäin päätti lähettää minut työhöntulotarkastukseen näin 11 kuukautta töiden alkamisen jälkeen. Kävin terveydenhoitajalla, labroissa ja lääkärillä. Nämä poikivat puolestaan käyntejä ravintoterapeutilla, fysioterapeutilla ja luomen poistossa. Fyssarilla kerkesinkin jo ensimmäistä kertaa käydä ja sain rutkasti ohjeita siihen, miten parantaa liikkuvuuttani ja työergonomiaa. Lisäksi sain selkääni elämäni ensimmäiset kinesioteippaukset.

Terveystarkastuksesta jäi hyvä maku, vaikka hyötyliikunnan määrä sekä ravintopuoli olivatkin retuperällä. Veriarvot olivat kuitenkin hyvät, eikä diabetes ole vielä iskemässä, joten uskallan jälleen hengittää hiukan vapaammin. Läpäisin pienet kuntotestit niin, että olen soveltuva työhöni jatkossakin. Sain lisäksi neuvoteltua itselleni migreeniin kohtauslääkkeet sekä aloitettua paniikkihäiriölääkitykseni vähentämisen lääkärin ohjeiden mukaisesti.

Kunhan tästä tervehdyn, varaan ajan luomen poistoon ja jatkan parit fyssarikäynnit. Ravintoterapeutille minun tulisi varata aika työterveyden ulkopuolelta, sillä sitä työpaikkani tekemä sopimus ei kata. Lisäksi pitkään suussani kummitellut, aivan päin honkia kasvanut, viisaudenhammas tulisi käydä poistattamassa. Samalla tulisi tarkistaa hampaiden kunto, sillä ainakin hammaskiveä tuntuu kertyneen ja vihlontakin on sitä luokkaa syödessä, että ihan kaikki ei varmasti ole kunnossa.

Suosittelen kaikille pientä terveystsekkausta aika-ajoin. Vaikka tulokset saattavat etukäteen pelottaa, voivat ne myös tuoda mukanaan selvyyden ja jopa mielenrauhaa. Lisäksi ne ikävät asiat, joita tarkastuksissa saatetaan löytää, on parempi löytää nyt eikä vuosien päästä, jolloin mitään ei ehkä ole enää tehtävissä.

Kerran kuussa

Se iskee kuin salama joka kuun viimeinen maanantai. Se saa aikaan ahdistuksen, saikutusfiiliksen, pahan mielen, kovan kivun ja halun piiloutua sänkyyn pahaa maailmaa. Se on tarkka, pettämätön ja ehkä koko maailman inhottavin asia.

Nimittäin migreeni.

Minulla on ollut migreeniä aikuisiällä vaihtelevasti. Nyt käytettyäni jonkin aikaa migreenitrackeria, olen havainnut, että migreenini yhdistyvät joka kuukausi juuri menkkojen alkuun.

Silmissä sumenee, pää on ihan h*helvetin kipeä, etenkin silmä ja poskipää ovat kuin tulessa. Ruoka ei tahdo maistua, unta ei meinaa saada, särkylääkkeet eivät auta. Lääkäri ohjeisti ottamaan rohkeasti 1000mg panadolia ja 600-800mg buranaa, mutta kun EI AUTA!

Toiveeni migreenilääkkeistä kaikuivat kuuroille korville, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että palaan takaisin lääkärin pakeille hakemaan ne helkkarin tabletit, vaikka se olisi viimeinen tekoni.

Joka kuukausi ei viitsi saikuttaa kolmea päivää ma-ke, kun on pää kipeä. Koita siinä sitten kirkkaassa auringonpaisteessa ajaa monta tuntia työautolla ees taas ja olla skarppina, kun tuntuu, että aivot räjähtää. Aurinkolasit ei auta, lippis ei auta, kylmä, kuuma, uni, ruoka, mikään ei auta. Särkylääkkeet on lähinnä huono vitsi!

Nimimerkillä: Se aika kuusta

Tuskainen yö

Eilen oli ihana päivä, jolloin ulkoilu, aurinko ja leffailtailu miehen kanssa yhdistyivät hyvään ruokaan, juomaan ja herkutteluun. Illalla olo oli ähkyinen ja tukkoinen, mutten kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota, sillä ärtyneen suolen omistajana olen tottunut kaikenlaisiin mahatuntemuksiin.

Yöllä heräsin kuitenkin puristavaan, mutta samalla viiltävään, kipuun. Kipu sijoittui oikealle puolelle vatsaa ja niin ylös, että umpparin voi sulkea heti pois. Vatsan hierominen ja jumppaaminen eivät auttaneet, vaikka yleensä niistä on apua ummetustunteen kanssa. Kipu säteili voimakkaasti muualle vatsaan ja selkään.

Vessaan menin lähinnä sen vuoksi, että sikiöasennossa tuntui hyvältä olla. Suoli alkoi kuitenkin toimia ja samalla tunsin miten pahoinvointiaalto iski. Tuska hiessä juoksin hakemaan ämpäriä, jota ei löytynyt. Päädyin muovisen kulhon kanssa takaisin vessaan. Mitään ei kuitenkaan kulhoon päätynyt, vaikka olo oli sanalla sanoen kuvottava.

Nukahtelin vessaan kivuista huolimatta ja jossain kohtaa päätin vain mennä sänkyyn. Googlasin sappivaivat ja mahataudit, mutta olin jotenkin onnistunut nukahtamaan siihen sikiöasentoon muutamaksi tunniksi.

Aamulla herättyäni olo oli niin hirveä, että päädyin soittamaan tyksiin. Sieltä neuvottiin ottamaan panadol ja burana, ja pysyttelemään kotona.

Särkylääkkeet pysyivät sisällä ja alkoivat helpottaa kipua. Olo on jo parempi, mutta pelkään, että sama toistuu, kun lääkkeiden vaikutus lakkaa. Samalla jännittää myös tuleva työviikko…

Tutustumassa Tyksiin

Toissailtana se alkoi. Jomottava tunne alavatsassa, joka pilasi yöunet ja sai aikaan sen, että varasin netin kautta kolmelta yöllä työterveyshoitajalle aikaa. Googlailin oireita ja kauhutarinoita, odottelin kärsimättömänä aamua. Ilmoitin, etten pääse töihin ja herätin äidin viestillä vain ilmoittaakseni, että vatsaan sattuu. Tämä kipu oli erilaista kuin normaali IBS kipuiluni ja sijoittui huolestuttavasti oikealle puolelle.

Työterveyshoitaja varasi suoraan ajan lääkärille. ”Palaa 2,5 tunnin kuluttua. Lääkäri tutkii silloin.” Menin kotiin makoilemaan ja kipu alkoi hellittää. Mietin, että turhaanko tässä nyt taas saikkuilen ja vaivaan lääkäriä. Kipu kuitenkin palasi liikkeessä ja matkalla lääkäriin tiessä olevat töyssyt tuntuivat jo melko kamalilta.

Lääkäri paineli vatsaa ja löysi kipupisteen oikealta alhaalta. Passitti suoraan verikokeisiin. En tuossa vaiheessa vielä arvannut kuinka paljon suoniani tullaankaan ronkkimaan päivän aikana. Onneksi verikoe saatiin otettua, vaikkei suoniani tavalliseen tapaan näkynyt missään. Aulassa odottelin sitten tulehdusarvojen tuloksia.

Lääkäri ilmoitti, että tulehdusarvot olivat maltillisesti koholla, mutta minun tulisi lähteä heti Tyksiin umpilisäketulehdusepäilynä. En ollut koskaan käynyt Tyksissä ja sekoilinkin päivystysosastolle jostain henkilökunnan tilojen kautta. Hoitaja otti heti haastateltavaksi ja tämän jälkeen lähdinkin suoraan päivystyksen kirurgiselle vuodeosastolle.

Osastolla otettiin virtsanäyte ja lukuisia hankalasti saatavia verikokeita. Makailin sängyssä ja jokainen hetki tuntui ikuisuudelta. Vatsaa käytiin painelemassa ja minua jututtamassa. Sain uudestaan ja uudestaan kertoa tarinani. Henkilökunta oli onneksi mukavaa ja huumorintajuista. Minut laitettiin verenpaineseurantaan ja laite mittasi paineen vartin välein.

Tulehdusarvot olivat hiukan jopa laskeneet, mutta vatsakipu ajoi minut elämäni ensimmäiseen tietokonekuvaukseen. Olin tyytyväinen siitä, että vatsa kuvataan vihdoin, sillä edellisellä sairaalareissulla muutamia vuosia sitten se jäi tekemättä. Kun tajusin, että kuvaaminen vaatii varjoaineen tiputuksen ja suurimman pelkoni kanyylin, ei kuvaus tuntunutkaan enää niin tärkeältä. Hoitaja laittoi kanyylin samaan kohtaan, josta oltiin otettu verikoetta jo neljä kertaa, joten kipu oli kohtalaisen kova.

Olin tiputuksessa niin kauan, että kuvausporukka sai raporttinsa pidettyä ja sitten pääsin kuviin. Varjoaine aiheutti kuumotusta ja tunteen siitä, että pissat menivät housuun. Onneksi siitä varoiteltiin etukäteen. Kone kertoi milloin tuli pidättää hengitystä ja sitä ohjeistusta koitin toteuttaa huolella. Kuvien jälkeen minut kärrättiin takaisin osastolle.

Odotusaika oli pitkä sillä kännykkäni akkukin veteli kokoajan viimeisiään. Sain kuitenkin viestitettyä miehelle ja äidille tässä välissä, ja mies lähtikin tulemaan luokseni. Kömmin sängystä hälyyttääkseni hoitajan auttamaan minut vessaan. Tippapussi kädessä vessassa istuessa ei ollut mikään voittajafiilis. Tulokset kuvista tulivat, eikä pelättyä umpilisäkkeen tulehdusta löytynyt. Sen sijaan munasarja oli turvonnut, jonka vuoksi täytyi poissulkea munasarjan kiertymä gynekologisella puolella.

Mies saapui hoitajien vastusteluista huolimatta luokseni. Oli mukava saada seuraa, sillä olin todella väsynyt, ärtynyt ja nälkäinen. En ollut syönyt koko päivänä, sillä se oli kielletty jo työterveydessä. Myöskään juoda ei saanut, joten suu oli kuin santapaperia. Odotin yli tunnin kyytiä gynekologiselle, mutta lopulta sänkyä vedettiin kohti kellaria ja yhdyskäytävää. Sänky tuupattiin kulkupelin kyytiin ja kuljettaja lähti ajamaan sairaalan toiseen osaan. Kulkeminen kohtalaisen kovaa vauhtia, pää menosuuntaan ja tippaletku naamalle heiluen ei ollut elämäni tähtihetkiä.

Perillä täyttelin neljä sivua taustatietopapereita. Sitten pääsin ultraan, jossa todettiin, ettei munasarja ollut mitenkään kummallinen, vaan kaikki oli kunnossa. Koitin anta virtsanäytettä, mutta siitä ei tullut mitään. Vessasta noustuani alkoi pyörryttää ja päädyin, onneksi hallitusti, hoitohuoneen lattialle. Siinä makoilin sitten keskellä lattiaa kaikkien kummastukseksi. Pääsin hetken kuluttua kampeamaan takaisin sairaalasänkyyn ja aloin odotella kyytiä takaisin päivystykseen.

Paluukyydin tarjonnut kuski ajoi vielä lujempaa kuin ensimmäinen. Päässä humisi vielä aikaisempi pyörtyminen ja alkoi jo tuntua pahoinvointia, kun onneksi pääsimme jo perille osastolle. Minut kuskattiin samaan loossiin ikkunan viereen, missä olin aikaisemminkin maannut. Esitin toiveen kotiinpääsystä, sillä migreeni jyskytti ja nälkä ja jano olivat jo infernaaliset.

Lääkäri tuli lopulta toteamaan, että pääsen kotiin, mikäli oloni tuntuu siltä, että pärjään. Vatsakipu oli mitätön siihen jyskytykseen, joka päässäni tällä hetkellä oli, joten sanoin, että selviän kyllä. Sain sairauslomaa seuraavalle päivälle ja buranaa sekä panadolia kipuun. Odottamiani antibiootteja ei tullut. Hoitaja tuli irroittamaan tipan, joka olikin todella kivulias juttu, kun teipit olivat oikein tarranneet kiinni kyynärtaipeeseen, ja pääsin pukemaan omat vaatteeni. Lähdettiin miehen kanssa rivakalla tahdilla, ennen kuin joku keksii, että minun täytyy jäädä yöksi tarkkailuun. Lupasin palata, mikäli oireet pahenevat.

Haimme Kotipizzasta ruokaa ja sain juoda ja syödä viimein. Otin särkylääkkeen ja nukuin kuin tukki koko yön. Tämän päivän saikuttelen ja pohdin täytyykö sairauslomaa hakea työterveydestä lisää. Vatsaa aristaa, eikä ajatus ruumiillisesta työstä oikein innosta. Pelkkä ajatus raskaiden pakettien nostelusta tuottaa kipua.

Olin hiukan yllättynyt siitä, että tuon ryöpytyksen jälkeen sairauslomaa tuli noinkin vähän, mutta toisaalta olen tyytyväinen. On aina kuitenkin helpottavaa, että tutkitaan ja vaikka tutkimukset olivat tällä kertaa pääsääntöisesti epämiellyttäviä, jopa kivuliaita, sain taas uutta tietoa elimistöstäni. Tiedän nyt, että vatsani oli tietokonekuvissa ok ja että kohtuni ja munasarjani olivat kunnossa. Verenpaine ja veriarvot olivat ok lukuunottamatta pientä tulehdusarvojen nousua. Vaikka varsinainen syy kivulle jäi mysteeriksi olen kiitollinen minua hoitaneille tahoille. Heidän työnsä on korvaamatonta.