Kirjoitan taas: päättymisistä ja uusista aluista

Kesä alkaa olla loppusuoralla ja mielen valtaa tietty haikeus. Miehen kymmenen viikon kesä- ja isyysloma hujahti ohi ennen kuin huomasimmekaan ja nyt on jo viikon verran eletty arkea. Kesän ja loman päättymisen lisäksi päättyi äitiysloma jo kesäkuun lopulla ja vauvavuosikin vetelee viimeisiä viikkoja. Pian tuo pieni ihminen on ollut kanssamme jo yhden kokonaisen vuoden.

Päättymisten lisäksi tapahtuu myös alkamisia. Kesän jäljiltä kaikki kivat kerhot alkoivat taas pyöriä, mutta myös koronarajoitukset pieneltä osin astuivat voimaan. Kuukauden päästä ollaan jännän äärellä, kun pieni aloittaa päiväkodin ja siitä muutama päivä eteen päin minä aloitan työharjoittelun. Myös opinnäytetyö odottaa aloittamista. Kun niistä joten kuten selviydytään, niin toivon, että jokin uusi työelämä odottaa. Taas uusi alku ja uusi muutos.

Vauvavuoden päättyminen tarkoittaa taaperovuoden alkua, uusien taitojen oppimista ja kävelyn sekä mahdollisesti puheentuotonkin alkua. Alamme ymmärtää toisiamme paremmin ja osaamme vastata myös sen kaikkein pienimmän tarpeisiin helpommin. Vastavuoroisesti uskon, että terve ajanjakso perheessämme päättyy ja pienokainen, pahoin pelkään, saa päiväkodista ensimmäiset pöpönsä.

Olemme jälleen suurien muutosten ja elämän taitekohtien äärellä. Odotan jännityksellä loppuvuoden mukanaantuomia uusia juttuja ja uskon, että pieni sopeutuu päiväkotiin ja minä työelämään, vaikka molempia hiukan pelottaisikin.

Ensimmäinen ulkoilu

Suuri on maailma pienille jaloille,
kun lähdet kävelemään.
Suuri on maailma pienille käsille,
paljon on tehtävää.

Kukaan ei voi olla liian pieni tai
hento tai voimaton.
Kukaan ei voi olla liian pieni,
kun Jumala vieressä on.

Suuri on maailma pienille korville,
kun ryhdyt kuuntelemaan.
Suuri on maailma pienille silmille,
sydäntä tarvitaan.

Kukaan ei voi olla liian pieni tai
hento tai voimaton.
Kukaan ei voi olla liian pieni,
kun Jumala vieressä on.

(Timo-Matti Haapiainen, Lasten virsi)

Erilainen vappu

Vappu 2020 ei tuntunut lainkaan vapulta. Ei simaa, ei munkkeja, ei vappurientoja, ei markkinoita, ei yhteisöllisyyttä ja ystäviä. Korona vei meiltä tämän vapun. Lapseni ensimmäisen vapun.

Meillä oli sentään ilmapallo, johon pikkuinen ihastui ikihyviksi. Mies pääsi torstaina aikaisemmin töistä ja on vapaalla vielä maanantainkin. Pelattiin miehen kanssa Borderlands 3 läpi. Aloitettiin sama peli uudestaan. Mies toi minulle kaupasta Ben &Jerry’s -jätskiä. Ihailin muiden vappubrunssikuvia instagramissa. Omat läheiset ovat kaukana.

Sain nukkua aamulla pitkään, yli yhdeksään. Se teki hyvää, vaikka tarkoittikin sitä, että mies valvoi vauvan kanssa aamulla. Päiväunet jäivät lyhyiksi. Kohta on sauna lämpimänä, ehkä se huuhtoo pois surut ja murheet.

Neljän seinän sisällä

Nyt se sitten alkaa. Arki neljän seinän sisällä. Terveys edellä mennään tietenkin ja olisi toivottavaa, että muutkin toimisivat vastuullisesti, jotta tästä koronasta päästäisiin eroon mahdollisimman äkkiä. Pääsisi palaamaan takaisin normaaliin elämään.

Miten meidän arkemme sitten muuttui? Aika paljonkin, mutta varmasti vähemmän kuin monen muun perheen. Meillähän muutos on siitä helppo, että olin jo valmiiksi kotona vauvan kanssa. Nyt olen siis vain entistä tiiviimmin jumissa neljän seinän sisällä. Kaikki kerhotoiminta on peruttu, eikä kauppakeskuksiin ym. ole enää asiaa pyörimään. Ulkoilla toki saa, kunhan vain säät sallivat eikä kenenkään läheisyydessä pyöri. Eikun pellon reunaan vaan yksinään vaunuilemaan.

Me on totuttu menemään. Kerhoilu, ystävien tapaaminen ja kauppakeskuksissa pyöriminen on ollut minulle henkireikä, sillä vauva käyttäytyy usein todella kiltisti, kun olemme liikenteessä. Hän myös nukkuu päiväunet paremmin muualla kuin kotona. Kotona oleminen (liian pitkiä aikoja) saa toisinaan pinnan kiristymään ja vauvakin kitisee tyytymättömyyttään. Aika kuluu kotona todella hitaasti, koska vauva vaatii tällä hetkellä jatkuvaa huomioimista. Mitään omia puuhia ei todellakaan pysty tekemään.

Moni sanoo toki tässä tilanteessa, että mitä valitat, kun olet itse lapsesi tehnyt. Pitäisi olla vain niin saatanan kiitollinen koko ajan kaikesta. Äideillähän ei ole lupaa valittaa mistään, koska olemme itse ajaneet itsemme tähän miinaan. Tuntemattomat ihmiset ottavat oikeudekseen arvostella meitä, kuten sekin nainen viime viikolla, joka ihmetteli miten minä idiootti olen ottanut vauvan mukaan kauppaan. Mihinhän tuo ihminen ajatteli, että esim- yh-vanhempi lapsensa laittaa kauppareissun ajaksi. Eihän hän tiennyt ollenkaan millaista elämäni on. Ties vaikka olisi vain minä ja vauva, vailla toista vanhempaa tai muutakaan tukiverkkoa.

Kaupassa sain kyllä viime viikolla ärsyynnyttyä myös lastenruokahyllyllä. Järjetön hamstraaminen, jonka ihmiset aloittivat loppuviikosta, näkyi myös korvikkeiden saatavuudessa. Onneksi itse olin aikaisin perjantaiaamuna hakemassa meille muutaman laatikollisen äidinmaidonkorviketta. Niillä pärjäämme nyt noin viikon ajan. Sen sijaan kauheita sympatiapisteitä ei saanut se nainen, joka lastasi kärryynsä nopeasti laskettuna yli 30 litraa nestemäistä korviketta sekä kaikki saman merkin jauhekorvikkeet. Helvetin kiva homma hei. Netissä useampi äiti etsii nyt paniikissa paikkaa josta saisi vielä esimerkiksi maidotonta korviketta, kun kaikki on hamstrattu loppuun. Toisen lapsi ei syö lainkaan ja toisen lapsi syö seuraavan puoli vuotta noita maitomääriä. Hamstrausta suorittivat myös isovanhemmat, jotka ostivat kymmeniä litroja korvikkeita sillä verukkeella, että lapsenlapsi saattaakin tulla käymään jossain vaiheessa kevättä. Nyt se pula-ajan säännöstely tänne!

Vaikka olenkin ärtynyt edellämainituista asioista, menee meillä kuitenkin pääosin ihan kivasti. Vauva kasvaa omilla käyrillään tasaisesti, oppii jatkuvasti uutta, syö hyvin ja nukkuukin toisinaan. Hän on mahtava persoona täynnä tunteita laidasta laitaan. Vatsavaivat ovat helpottuneet ja itkuisuus vähentynyt huomattavasti. Ensi torstaina tuo pieni ihme täyttää jo puoli vuotta! En sano, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”, mutta aika on kyllä mennyt yllättävän nopeasti ja kullannut hiukan ehkä jo muistojakin. En voi olla tuntematta ylpeyttä nyt, kun katson tuota lattialla pyörivää ja marakassia villisti soittavaa peikkotyttöä.

Soseita ja nukuttuja öitä

Otsikon mukaisesti meillä maistellaan soseita ja nukutaan yöt. Miten tähän on päädytty?

Nykysuositus korvikeruokituille lapsille, joille korvike maistuu vähän liiankin kanssa, on aloittaa sosemaistelut neljän kuukauden iässä. Meillä päädyttiin tähän korkeiden korvikemäärien vuoksi. Vauva on nyt maistanut porkkanaa, maissia ja päärynää, joista tänään aloitettu päärynä on ollut suosikki. Suositellun teelusikankärjellisen sijaan hän olisi halunnut syödä vaikka koko purkillisen. Puolestaan maissi, jota itsekin maistoin hiukan inhoten, ei uponnut kyllä kovinkaan tehokkaasti. Ehkä aika tekee tuonkin suhteen tehtävänsä, sentään mitään vatsaoireita tai allergian merkkejä ei ole tullut.

Sosemaisteluita jatketaan kasvisten ja hedelmien sekä marjojen osalta. Viiden kuukauden iässä mukaan saa lisätä lihaa ja viljoja. Silloin aloitellaan sitten myös puuro. On tutkittu, että riittävä eri makujen maistelu saattaa osaltaan ehkäistä allergioiden ja jopa astman syntyä. Maitoallergiariskiä puolestaan voi ehkäistä imetyksellä, joka meillä nyt ei toteutunut.

Toisena saavutuksena vauva-arjessa saimme viime yönä nukkua koko yön heräämättä. Jo useamman viikon vauva on nukkunut heräämättä 6-8 tuntia putkeen, mutta syönyt sitten kertaalleen aamuyöllä tai aikaisin aamusta. Viime yönä hän nukkui kymmenen tuntia ja heräsi iloisella päällä jokeltelemaan, eikä huutanut ja itkenyt nälkäänsä aamulla. Uskon, että suurin vaikutus hyviin yöuniin on suoliston kehityksellä ja vatsavaivojen helpottumisella. En kuitenkaan halua väheksyä sen merkitystä, että siirsimme vauvan nukkumaan omaan huoneeseen ja olemme aktiivisesti opettaneet häntä nukahtamaan itsenäisesti sänkyynsä.

Uniasioissa voi aina tulla takapakkia. Hampaiden tulo, uudet maistelut, uudet kehitysvaiheet ym. voivat aiheuttaa unien huonontumista. Meillä käytössä on tällä hetkellä nukahtamisen apuna kohinaääni sekä tutti, joista molemmista täytyy jossain kohtaa vieroittautua. Tutin tippuminen juuri kun vauva on nukahtanut aiheuttaa heräilyä, jonka vuoksi nukuttaminen usein illalla venyy. Kohinasta vieroittumisen pitäisi olla helpompaa, sillä pelkän kohinan äänenvoimakkuuden asteittaisen vähentämisen pitäisi riittää. Aika näyttää onko todella näin.

Kuuden kuukauden kohdalla, kun unikoulut ovat jo sallittuja, moni alkaa opettaa vauvaa omaan sänkyyn tai purkamaan uniassosiaatioita, kuten sitä, että vauva on aina nukahtanut syödessä. Meillä vauva menee illalla vuoteeseen hereillä, jolloin hän ei nukahda maidon avulla. Sen sijaan haasteita meille voi tulla yösyöntien lopettamisesta. Nimittäin kun vauva herää, hän vaatii yleensä pullon ja nukahtaa syödessä tai syötyään. Tämä siis koskee yöheräämisiä. Jossain vaiheessa täytyy koittaa tarjota tuttia pullon sijaan myös yöaikaan. Nyt sellaiseen ei ole vielä ollut energiaa.

Kaiken kaikkiaan olo on kuin uudesti syntyneellä tuollaisten hyvin nukuttujen öiden jälkeen. On itselläkin vihdoin levännyt olo ja minkäänlaisia päiväunia en ole enää tarvinnut aikoihin. Muistan kyllä joka aamu kehua vauvaa siitä, miten hienosti hän onkaan nukkunut ja antanut äitin ja isinkin levätä. Hyvät yöunet ovat saaneet aikaan sen, että päivällä jaksetaan paremmin touhuta vauvan kanssa, kun kummallakaan ei ole väsykiukkua. Vanhempainvapaa on alkanut vihdoin tuntua aika kivalta.

Joulukuun kuulumisia

En ymmärrä, kuinka pienten vauvojen äideillä on aikaa pitää menestyvää vauvablogia. Minulla ei ole aikaa edes käydä vessassa rauhassa ja bloggaamisesta voi vain haaveilla. Nyt kuitenkin miehen ollessa joululomalla vielä tämän viikon, päätin ottaa pienen hetken itselleni ja päivittää teille tänne meidän kuulumisia.

Ensinnäkin vauvamme sai kasteessa nimensä 30.11. Äitini tuli jo aiemmin viikolla auttelemaan ja isäkin päivää ennen. miehen äiti näki valtavan vaivan tarjottavien ja astioiden suhteen ja minä söin voileipäkakkua ja täytekakkua neljä päivää putkeen. Hiukan itkuinen neiti rauhoittui syötöllä juuri ennen kastetilaisuuden alkua, joten homma sujui ihan mallikkaasti.

Päivät on olleet vaihtelevia. Valitettavan usein täynnä itkuisuutta ja tyytymättömyyttä. Lääkärissä on käyty; saatu Losec-kuuri refluksin hoitoon, vaikkei ole varmaa, onko tämä edes refluksia, mutta että jotain edes tehtäisiin. Huomiselle on varattu uusi aika yksityiselle lastenlääkärille, kun apua ei tahdo löytyä. Vauva on kivuliaan oloinen, itkuinen, huono nukahtamaan ja nukkumaan ja nykyään alkanut vältellä jo syömistäkin. Ennen vauva rauhoittui kauppakeskuskierroksilla ja vaunuissa, mutta nyt kaikki tuntuu olevan hankalaa ja itku tulee paikasta riippumatta. Monta iltaa on mennyt kuunnellessa tunteja kestävää itkua, jossa välillä ei ole varma, saako vauva enää kohta edes henkeä.

Lääkäreiden mielestä ensimmäisen lapsen kanssa vanhemmat ovat aina hysteerisiä ja vauvojenhan kuuluukin puklailla ja itkeskellä. ITKESKELLÄ! Jouluna vanhempani näkivät ensimmäistä kertaa vauvan iltaitkukohtauksen ja luulivat lapseJoulu meni tosiaan vanhempieni luona kaakossa. Vauva pääsi viettämään aikaa kummitädin ja isovanhempien kanssa, sekä näkemään kaikki jäljellä olevat isoisovanhemmat. Matkat sujuivat oikein mallikkaasti nukkuen ja yhden pysähdyksen taktiikalla. Joulupäivänä ajeltiin jo kotiin Turkuun ja tapanina miehen vanhemmille jouluvierailulle.

Vauva sai taas aivan liikaa kaikenlaisia lahjuksia ja mekin miehen kanssa olimme lahjamäärästä päätellen olleet kiltisti. Tänään on uuden vuoden aatto, joka menee kotosalla oman perheen kesken nuhjaillessa. Saunaa ja hyvää ruokaa tiedossa ja päivällä käytiin Kupittaanpuistossa vaunuilemassa kauniissa säässä.

Ensi viikolla on paluu arkeen miehen palatessa töihin. Varmaan teemme come backin vauvakerhoon ja käymme muutaman äipän ja vauveleiden kanssa treffailemassa kahvittelun ym. merkeissä. Viime yönnä siirryimme miehen kanssa nukkumaan eri huoneeseen, jotta vauvan äänet eivät pitäisi meitä hereillä. Se sujui ihan kivasti ja varmasti jatkamme tätä kokeilua edelleen. Muutenkin meillä vauva nukkuu nykyään omassa sängyssään ja illalla jopa nukahtaa sinne aika kivasti, kun joulun jälkeen keksin kokeilla uudelleen white noise-ääntä rauhoittajana.

Miehelle tämä loma tuli tarpeeseen, sillä töiden ja vauva-arjen yhdistäminen on ollut raskasta. Minä olen ollut todella iloinen, kun olen lomalla saanut enemmän apuja myös kotiin. Perheohjaus ja seurakunnan tarjoama pikkuhelppi loppuvat meiltä todennäköisesti, joten apua ei oikein ole enää saatavilla mistään. Se toisinaan hiukan huolettaa, sillä nuo muutamien tuntien avut ovat tuoneet helpotusta arkeen ja antaneet mahdollisuuden nukkua hiukan rikkonaisten öiden jälkeen. Onneksi sentään sektiohaava parani ja umpeutui ja saan ensi lauantaina kaverini meille hoitamaan haavaa. Äitiysfyssarilla täytyisi päästä käymään ilman vauvaa joku kerta tsekkaamassa vatsalihasten erkaumaa.

Syksyn opinnot saatiin päätökseen ennen joulua ja uudet opintojaksot starttaavat jo tammikuun lopulla. Syksyllä tein 5op ja keväälle on tulossa 25-30op setti. En tiedä miten selviän, jaiks! Vanhempainvapaakin loppuu jo kesäkuussa, enkä tiedä onko meillä varaa siihen, että jäisin vielä tytön kanssa kotiin hoitovapaalle. Tuntuu kamalalta ajatus laittaa alle vuoden ikäinen lapsi päiväkotiin, mutta aika näyttää mitä sen suhteen tapahtuu. Miehellä on vielä pitämättä 6 viikkoa isyyslomia ja varmaan saa pitää myös 4 viikkoa kesälomaa, joten syksyyn asti meillä olisi ainakin mahdollista pitää vauva kotona.

Tammikuussa aloitellaan vauvan kanssa sosemaistelut, koska korvikemäärät ovat jo aika valtavat. Josko vatsavaivat vaikka hiukan helpottaisivat, vaikka mahdollisuus myös niiden pahenemiseen on olemassa. Vauva tarttuu jo esineisiin, mutta pyörähtämisen harjoittelu on jäänyt vaiheeseen. Vatsallaan hinku olisi jo ryömiä eteenpäin, mutta taidot eivät vielä riitä. Vauvan opittua liikkumaan täytyykin sitten olla jatkuvasti silmät selässä.

Sellaisia sekalaisia kuulumisia tännepäin. Kysyäkin saa, jos jokin asia jäi tässä hopussa mainitsematta.

Kuinka saada apua vauva-arkeen

Monille avun pyytäminen on todella suuren kynnyksen takana. Yhä useampi on kuitenkin yksinäinen, uupunut lapsiperhearjessa ja vailla tukiverkostoa. Minulla tilanne on juurikin tällainen, mutta koska olen aiemmin joutunut aktiivisesti pyytämään apua esimerkiksi paniikkihäiriön kanssa, tiedostan aika hyvin omat rajani ja rajallisuuteni. Kun jäin vauvan kanssa kotiin miehen palattua töihin olin hetkessä aivan hukassa. Toipilaana ja baby bluesista kärsivänä äitinä väänsin itkua oman kykenemättömyyteni ja osaamattomuuteni takia.

Epäilin itselläni synnytyksen jälkeistä masennustakin, koska synnäri ja neuvola olivat pyytäneet tarkkailemaan oloa paniikkihäiriötaustani takia. Tarkkailin oloani ehkä hieman liikaakin, mutta toisaalta tunnistin heti alakuloisuuteni ja hankin ajoissa apua. Jaankin tässä muutaman vinkin vauva- ja lapsiperheille.

1. Läheiset, sukulaiset, ystävät, naapurit. Moni sinnittelee ja pitää kulisseja yllä aivan turhaan. On oikeus olla uupunut ja tuoda asiaa esille. Mikäli tukiverkostoa on lähellä tai miksei kauempaakin saatavilla, hyödyntäkää sitä, jotta saatte hoidettua asioita tai levättyä. Meillä verkostot ovat kaukana, mutta suuri apu oli vanhemmistani ja siskostani, jotka tulivat matkojen takaa käymään.
2. Perhekerhot, vauvakahvilat ym. Oma yksinäisyyteni lievittyi aloitettuani käynnit seurakunnan vauvakahvilassa. Ilmainen mahdollisuus tavata muita samassa tilanteessa olevia ja luoda ystävyyssuhteita ja verkostoja. Kävinkin jo yhden äidin kanssa kahvittelemassa ihan kerhon ulkopuolellakin. Rohkeasti mukaan toimintaan, jos voimia riittää. Kodin ulkopuolelle liikkuminen voi tuntua raskaalta, mutta palkitsee lopulta.
3. Seurakunnat tarjoavat kerhojen lisäksi myös mahdollisuuden keskusteluavulle ja meillä täällä Turussa toimii myös seurakunnan ilmainen Pikkuhelppipalvelu. Palvelu on ilmainen, sitä tarjotaan 4 kertaa kahden tunnin ajan, ja sinä aikana on mahdollisuus levätä tai hoitaa asioita.
4. Neuvolasta saatava perheohjaus. Perheohjaaja käy meillä kerran viikossa jeesimässä ja juttelemassa. Tämäkin palvelu on ilmainen ja kannattaa hyödyntää, vaikkei suuria kriisejä ja järkyttävää väsymystä vielä olisikaan. On mukava vaihtaa ajatuksia ammattilaisen kanssa ja kädet on mahdollista saada hetkeksi vapaaksi vauvan sylittelystä.
5. Neuvolapsykologille olisin myös saanut lähetteen, mutten vielä kokenut sitä tarpeelliseksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että on olemassa tällainenkin mahdollisuus oman mielen ja kuormittavien asioiden purkamiseen.
6. Kotipalvelu, jota on mahdollista ostaa kotiin avuksi ja jonka maksuihin saa apua tulojen mukaan suhteutettuna. Meillä tämä ei ole vielä ainakaan käytössä, koska arki on alkanut muilla tukitoimilla luistamaan hyvin. Laskimme, että meidän tuloillamme maksettavaa jäisi n. 10€/h, joka toki on rahaa sekin, mutta helpottaa arkea ja vanhemman jaksamista hurjasti.
7. Lastenhoitajapalvelut, siivouspalvelut ym. Kannattaa tutkia omaa tilannetta ja miettiä, mistä voisi saada apua eniten. Luulen, että tulemme joskus hyödyntämään näitäkin palveluita, mutta tällä hetkellä vauvan ollessa aivan pieni, en koe näitä ajankohtaisiksi. Isommille lapsillehan on tarjolla vaikka mitä ohjattua toimintaa, johon lapsen voi viedä tapaamaan ikätovereita ja leikkimään, askartelemaan tai musisoimaan.
8. Vertaistuki netissä. Facebookryhmät tai whatsappkeskustelut voivat toimia paikkana purkaa tuntojaan ja saada vertaistukea. Näissä on toki otettava huomioon, että mukaan saattaa mahtua myös arvostelijoita, ”täydellisiä äitejä” tai muita vastaavia, jotka voivat itseasiassa kuormittaa enemmän kuin mitä vertaistuki antaa. Jos näistä ei koe hyötyvänsä, vaan lähinnä pahoittaa mielensä, ei kannata olla mukana.

Kaikenkaikkiaan koen saaneeni suurta helpotusta arkeen sillä, että olin itse aktiivinen heti huomattuani tarpeen ja selvitettyäni mahdollisia apukeinoja. Neuvola auttaa tukipalveluiden kartoittamisessa ja eri seurakunnilla voi olla tarjolla vaikka minkälaista toimintaa. Myös järjestöt ja kunta voivat järjestää esimerkiksi perheille sopivia kerhoja. Koen nyt jaksavani paremmin, stressaavani vähemmän, saaneeni vertaistukea ja pari uutta ystävääkin. Ihan hyvin mielestäni.

Vauva vyöhyketerapiassa

Viime aikoina on kohistu uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan vyöhyketerapia voi tuoda helpotuksen vauvan koliikki-itkuun. Tutkimuksen mukaan miltei puolella mukana olleista vauvoista oireet loppuivat ja muillakin helpottuivat. Koliikki-itkun lisäksi vyöhyketerapia vähensi vauvojen levottomuutta ja kehon jännitystiloja.

Meillä ei voida ehkä suoranaisesti puhua koliikista, sillä sen määritelmänä käytetään ”vähintään kolme tuntia itkua, vähintään kolme kertaa viikossa, vähintään kolmen viikon ajan”. Meillä itku on satunnaisempaa, painottuu usein kuitenkin iltoihin ja tuntuu selvästi juontavan juurensa mahavaivoista: ilmasta mahassa, ummetuksesta ja välillä runsaaksikin äityvästä pulauttelusta, nieleskelystä ja hikkailusta.

Päätimme kuitenkin kokeilla vyöhyketerapiaa, sillä moni tuntui sillä saavan apua itkuisuuteen, mahavaivoihin ja mikä tärkeintä, huonoihin yöuniin. Kun tarpeeksi on huudettu ja valvottu, on valmis koittamaan mitä tahansa helpottaakseen pienen oloa.

Ensimmäinen käynti oli aika kauheaa katsottavaa. Ei sillä, että vyöhyketerapeuttimme oli aivan ihana persoona ja hoiti vauvaa hellästi heijastealueiden kautta, sylitteli, rauhoitteli ja kehui. Ainoa vaan, että vauva huusi suoraa huutoa koko 45 minuutin session ajan. Kuulemma ensimmäinen käynti on usein itkuinen, kun kehon kipupisteitä auotaan. Silti äidillä meinasi nousta kyynel silmään, kun edes tutti ei tuonut lohtua vauvalle.

Toinen kerta sujui hieman paremmin ja kolmas kerta vielä hiukan paremmin. Selkeästi huomasi eron siinä, että vauva ei enää itkenyt kuin muutamaa kipeää aluetta hoidettaessa. Meillä ongelma-alueena oli vatsa ja suolisto sekä lantionalue ylipäätään. Sitä hoidettiin muunmuassa jalkapohjien kautta. Myös hartiat ja niska olivat kipeitä alueita ja alaselkäkin tuntui olevan jumissa. Moniin kipualueisiin voi löytyä selitys alatiesynnytysyrityksestä, jossa vauva joutui ahtaalle, imukuppivedosta, joka meni pieleen ja lopulta sektiosta. Eri synnytystavat aiheuttavat eri tyyppisiä oireita ja meillä synnytystapoja kerättiin koko sarja. Ei siis ole ihme, että kolmannellakin kerralla vauva aristi toisen puolen jalkaa, toisen puolen hartiaa ja koko lantionaluetta.

Vaikka vyöhyketerapia ei ainakaan kolmella käyntikerralla saanut ratkaistua meidän kaikkia ongelmiamme, nukkui vauva terapiasession jälkeen pitkään ja usein seuraava kakkakin tuli helpommin. Pahimmat kipuitkut vähenivät kerta kerralta ja saimme vinkkejä myös kotona tehtäviin hierontoihin.

Tämä postaus ei ole maksettu mainos tai yhteistyö millään muullakaan mittakaavalla, vaan meidän perheen kokemus, joka tuntui olevan jokaisen euron arvoinen, vaikkei kivuttomuutta täysin saavutettukaan. Meillä vatsavaivoihin liittyy todennäköisesti ongelma oikean korvikkeen löytymisessä. Tällä hetkellä mennään sillä, joka on tähän mennessä parhaiten sopinut. Uskon, että pieni suolisto kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia ja pian voi olla, että vauva sietääkin nykyistä korviketta yhä paremmin.

Kuusi viikkoa äitiyttä

Huomenna meidän pienokaisemme on kuuden viikon ikäinen. Tämä aika on ollut samanaikaisesti todella riipaiseva ja musertava, mutta silti niin täynnä kiitollisuutta. Oma käsitykseni äitiydestä on mennyt täysin uusiksi. Näkemykseni siitä, millainen äiti haluaisin olla, on aikalailla eronnut siitä, millainen äiti olen nämä ensimmäiset viikot ollut. Sitä on ollut rankka käsitellä.

Vauva on valloittava, terve ja kasvaa uskomatonta tahtia. Viisiviikkoisena hän on jo 57,5 cm pitkä ja painaa yli 5 kg. On ollut lohdullista huomata, että kaikesta pulauttelusta ja korvikemaidolla ruokkimisesta huolimatta hän kasvaa ja voimistuu päivä päivältä. Ongelmana tuntuu olevan ainoastaan mahavaivat, jotka toki kuuluvat lähes poikkeuksetta vauvan elämän ensimmäisiin kuukausiin. Yöllä valvotaan kipeän mahan kanssa ja päivällä äherretään. Kokeiltu on korvikkeenvaihdot, erilaiset lääkkeet, maitohappobakteerit, sakeuttajat, vyöhyketerapiat, jänteiden tsekkaus lääkärissä… Ilmeisesti ainoa mikä auttaa on aika.

Oman vauvan itku on musertavaa kuultavaa. Sen tajuaminen on ollut lohdutonta. Kun toinen itkee vatsavaivoja, ovat keinot vauvan olon helpottamiseksi usein rajalliset. Minä en pidä rajallisuudesta, enkä todellakaan millään mittakaavalla ole ikinä ollut kärsivällinen ihminen. Minua ei lohduta tieto siitä, että: ”Tämä kyllä kuuluu asiaan, kyllä ne vaivat siitä joskus vielä helpottavat”. Minä haluan, että ne helpottavat heti! Että kaikki on tehty sen hyväksi, mitä tehtävissä vain on. Haluan tietää milloin tämä loppuu, jollei nyt? On annettu epämääräisiä aikamääreitä, kuten sitten joskus, ehkä 2-3 kuukauden iässä, puoleen vuoteen mennessä, sitten kun lapsi liikkuu/syö kiinteitä… Näinhän asia tietysti on, ettei kukaan voi tietää, saati antaa mitään tarkkaa ajankohtaa vastaukseksi. Siihen mystiseen ajankohtaan asti vauva kärsii kivuista ja minä kärsin avuttomuuden tunteesta (ja unen puutteesta).

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset. Joskus koliikkimainen iltaitku kestää tuntikausia. Joskus yöllä herätään aamukolmelta ähertämään ummetuskakkaa pitkälle aamupäivään asti. Joskus vauva kitisee, vaikka kaikki kevätjuhlaliikkeet on tehty. (Voi pojat kyllä on koitettu kaikkea ihan hulluakin.) Toisinaan vauva kuitenkin viihtyy unipesässään hengailemassa niin, että äiti saa syötyä aamupalan. Joskus vauva nukkuu kantokopassa tyytyväisenä, kun kierrämme Myllyn kauppakeskusta toista tuntia. Joskus hän jokeltelee, hymyilee ja pieree ilman kipuitkua. Ne hetket ovat niitä, joihin tulisi saada ajatukset keskitettyä myös sen kaiken lohduttomuuden keskellä.

Vauva on hyvin vähän aikaa pieni, vaikka välillä aika tuntuu lähes pysähtyneen, kun vain odottaa miestä kotiin/ seuraavaa kakkaa/ itkun loppumista/ sitä, että saisi nukkua. Päivä päivältä opitaan uutta sekä minä että vauva. Kuukauden päästä hän saa kasteessa nimen. Silloin ikää on jo 2,5 kuukautta. Vauvan elämä on täynnä vaiheita, joista jokainen kehittää häntä, mutta tuntuu tuovan mukanaan myös itkuisuutta ja hämmennystä. Ja onko se mikään ihme, kun ajattelee, miten valtavasti pieni kasvaa, kuinka paljon hänellä on opittavaa ja koettavaa.

Meillä ei ole mihinkään kiire. Äiti ja isä jaksaa kyllä.

Revennyt sektiohaava

Jotta kaikki saataisiin mahdollisimman hankalaksi, repesi sektiohaava. Maanantaina kävin ottamassa hakaset pois avoneuvolassa. Olin huolissani haavan kiinnipysymisestä, sillä mielessä kummitteli vielä vajaa vuosi sitten luomen poistossa syntyneen haavan repsahtaminen. Kuulemma sektiohaava näytti kuitenkin hyvältä; ei ollut tulehtunut ja oli kiinnittynytkin ihan hyvin.

Kotona menin päiväunille ja herättyäni haava oli alkanut irvistää parista kohtaa. Soitin synnärille, josta käskettiin näytille. Kävin makoilemassa tarkkailuhuoneessa, minulta otettiin labroja ja lääkäri tutki haavan. Tulehdukseen viittaavia piirteitä ei ollut, joten kotiin vain. Nostelua ja äkkinäisiä liikkeitä suositeltiin välttämään.

Tiistaina otin kotona rauhallisesti. Kuitenkin illalla noustessani sohvalta tunsin kovan vihlaisun mahassa. Samalla verta alkoi valua pitkin lattiaa. Haava oli ratkennut. Hälyytin miehen yläkerrasta ottamaan vauvan sylistäni ja menin kylppäriin painamaan haavaa talouspaperilla. Verta tuli aika reippaasti. Soitin taas synnärille. Siellä pohdittiin tarvitseeko haavaa tulla näyttämään. Mieheni katsoi haavaa ja totesi sen olevan kauhea, syvä ja pitkä. Minua pyydettiin tulemaan sairaalaan näytille. Ei auttanut kuin pakata vauva autoon ja mies lähti kuskaamaan minua tyksiin. En uskaltanut ajaa itse, kun pelkäsin pyörtyväni rattiin.

Sairaalassa pääsin heti lääkärin luo. Hän katsoi haavaa, totesi sen revenneeksi 5 cm matkalta, mutta haava ei kuulemma ollut pahan näköinen tai kovin syvä. Alemmat leikkauskerrokset olivat pysyneet kiinni. Haavaa puhdistettiin ja siihen laitettiin Sorbactia ja haavataitos. Olin varautunut olemaan sairaalassa pidempään, mutta koko homma oli hetkessä ohi ja soittelin miehen kotimatkalta takaisin sairaalalle napaamaan minut kyytiin. Ohjeiksi sain suihkutella seuraavana päivänä haavaa ja itse vaihtaa Sorbactin ja taitokset. En pitänyt ajatuksesta, sillä haava on kohdassa, johon en näe (hiukan roikkuvan mahan alla) enkä luottanut lainkaan siihen, että saisin taitokset sun muut itse oikein paikoilleen.

Pääsin kuitenkin keskiviikkona haavahoitajalle, joka putsasi haavan ja vaihtoi haavataitokset. Terveyskeskuksen lääkäri tuli vilkaisemaan haavaani ja päätti lähettää minut kuitenkin sairaalan päivystykseen näyttämään haavaa, josko siihen olisi mahdollista laittaa tukiompeleita. Olin hämmästynyt, sillä kuvittelin, ettei haavaa voisi ommella avaamatta haavapintoja uudelleen, enkä oikein olisi halunnut lähteä jonottelemaan päivystykseen. Ajoin kuitenkin sinne suoraan haavahoidosta.

Päivystyksessä ihmettelivät, miksi minut oli lähetetty sinne, sillä hoitovastuu oli leikkaavalla taholla, eli synnytyspolilla, jossa olin edellisenä päivänä jo käynyt saamassa hoito-ohjeet ja arvion haavan tilasta. Synnärillä oli todettu, ettei haavaa voida ommella, joten miksi terveyskeskuslääkäri nyt kuvitteli, että haavalle voisikin tehdä jotain? Haavataitokset kuitenkin avattiin päivystyksessä ja sitä kävivät hoitajan lisäksi katsomassa haavahoitaja ja lääkäri. Molemmat olivat sitä mieltä, ettei mitään kannata/voida tehdä. Aivan turha käynti siis! Tosin haavahoitaja kysyi voisiko kuvata haavaani ja käyttää sitä haavakoulutusmateriaalina. Suostuin, joten haavastani oli ainakin jollekin hyötyä. Hoitaja laittoi uudet Sorbactit ja haavataitokset kuvaten samalla työvaiheita kännykällä. Sain kiellon kastella sidoksia ja suositeltiin, etten menisi suihkuun, sillä minun olisi tässä tapauksessa otettava pois sidokset ja osattava laittaa vastaavat tilalle. Suihkukiellon lisäksi sain käskyn olla nostelematta mitään (edes vauvaa) ja minkäänlaista ponnistelua ei saisi harrastaa.

Huomisele on varattu haavahoitoon aika. Täytyy selvitellä miten jatkossa hoidan peseytymistä, koska jossain vaiheessa sekin vain on tehtävä. Todennäköisesti joudun miehen avustuksella purkamaan sidokset ja laittamaan uudet. Tänään olisi ollut koulua, mutta se jäi väliin. Huomenna olisi tarkoitus haavahoidon jälkeen käydä pari tuntia opiskelemassa, toivottavasti onnistuu. Huomenna saapuvat viikonloppuavuksi myös vanhempani ja siskoni. Harmittaa, että he asuvat niin kaukana ja meillä ei ole lähellä tukiverkostoa. Juuri tällaisissa tilanteissa se olisi tarpeen. Mies hoitaa nyt vauvaa valvoen päivien lisäksi myös yösyötöt. Kovin on ollut raskasta molemmille: minusta ei ole minkään tekijäksi ja mies kuormittuu. En tajua miten pärjäämme, kun mies palaa töihin ensi viikon jälkeen ja itse olen vielä toipilas.