Nämä postaukset ovat aina hiukan meh. Kuitenkin ainakin itselleni kirjoittajana on välillä tärkeä pysähtyä miettimään, mitä itsestäni haluan jakaa ja mitä muut minusta haluaisivat tietää.
Siksi pyydänkin teiltä, arvon lukijat, postausideoita!
Mitä olet halunnut tietää minusta/meidän kodista/työstäni/opiskelustani/mielipiteistäni/sairauksistani/muusta?
Auttakaa minua writers blockin kanssa. Myös te piilolueskelijat… Tiedän, että olette siellä!
Olen usein sanonut, että pahinta mitä minulle voisi tässä peruspöpöviidakossa tapahtua olisi Noro-virus. Käsitykseni tästä on kuitenkin muuttunut hiukan tässä viimeisen kuukauden aikana. Pahin pöpö taitaakin olla keuhkoputkentulehdus.
Neljä viikkoa yskää täynnä, pari viikkoa liman ja vatsalaukun sisällön oksentelua. Kaksi viikkoa pois töistä. Neljä kertaa lääkärissä, neljät eri lääkkeet. Silti olo on ihan yhtä huono kun aiemminkin. Jopa huonompi, kuin taudin alkupuolella.
Tulehdusarvot ovat vähän koholla; täsmää virukseen. 8 päivän turha antibioottikuuri siis alkuun. Sitten oksetusta aiheuttavia poreyskätabletteja. Ventolinea avaavana hoitona ja Flixotidea kortisoonipohjaisena. Ja ei auta! EI SAATANA AUTA YHTÄÄN!
Nukun puoli-istuvassa asennossa. Aamupalat päätyvät kokoajan tuohon vieressä olevaan siniseen ämpäriin. (No okei tänään auton viereen pihalle…) Tuosta ämpäristä on tullut minulle yhtä merkittävä kuin käsilaukusta Muumi-Mammalle. En mene mihinkään kodissani ilman sitä. Pakolliset lääkärikäynnit menee oksennuspussin kanssa.
Yskä on puuskittaista ja jää päälle. Välillä keuhkoputket ovat limaa täynnä, eikä henki kulje. Tukehtumisen tunne on läsnä ja todellinen. Jokaisella lääkärikäynnillä keuhkoista kuuluu pihinää ja vinkunaa. Näin emetofobikkona tämä ykäosuus on ollut sangen ”viihdyttävä”.
Eikö tässä maailmassa ole mitään kunnon troppeja tällaiseen? NYT NIITÄ HEVOSKUUREJA TÄNNE!
Kaupallinen yhteistyö: Freska
Osa ehkä muistaakin, kuinka kirjoittelin syksyllä omakotitalon mukanaan tuomista haasteista.
Noh, siinä kirjoituksessa ei tullut mainittua ehkä rassaavimmasta omakotitalopuuhasta, nimittäin koko tämän lukaalin saattamisesta inhimilliseen kuntoon! Siivous on kautta aikojen ollut top1-listani kiistattomalla kärkisijalla. Edellisessä blogissani kirjoitinkin, kuinka minä ja exäni kyllästyimme jatkuvaan siivousriitelyyn ja hankimme siivouspalvelut ulkopuoliselta taholta. Voitin tällöin blogiarvonnasta Freskan kertasiivouksen ja sille tielle jäimme.
Valitettavasti elämänmuutokset ajoivat minut erilleen näistä ihanista siivouksettomista ajoista ja olen jälleen joutunut siivoamaan itse. Neliöitä on tällä hetkellä 140, mikä ei ole aivan valtava määrä, mutta ihan riittävän v-mäinen, mikäli talossa sattuu asumaan kaksi henkilöä, joista kumpikaan ei innostu siivoamisesta pätkääkään. Lisäksi kaikkialle ehtiväinen karvapallokani sotkee paikkoja minkä kerkeää.
Etenkin nyt, kun yritän yhdistää työn, opiskelun ja jonkinasteisen perhe-elämän, ei siivoukselle tahdo jäädä aikaa. Toki aikaa kuluu pyykinpesuun, astianpesukoneen kanssa puljaamiseen, tavaroiden siirtelyyn ja järjestelyyn… Mutta siihen varsinaiseen kunnon pesuun ja kuuraukseen ei kyllä juurikaan ole aikaa. Lähinnä tulee siivottua paniikissa ennen vieraiden tuloa.
Freska hoiti aikanaan kotimme putipuhtaaksi. Hinta saatiin säädettyä sopivaksi, kun tilasimme 1kerta/kk siivouksen ja annoimme siivoojan käyttää meidän siivousvälineitämme. Lisäksi räätälöimme vielä hommaa siivoojan kanssa niin, että hän keskittyi kaikkein ärsyttävimpiin siivouskohteisiin, kuten pölyjenpyyhintä ja lattioiden moppaus ja imurointi. Tarvittaessa saatoimme pyytää siivoojaamme tällä kertaa pesemään uunin tai jääkaapin tai panostamaan vain ikkunoihin. Siivouspalveluihin voi vielä näppärästi käyttää kotitalousvähennystä.
Tuon muutaman tunnin aikana, kun siivooja touhusi talossamme, me olimme töissä tai kävimme kaupungilla. Kotonakin olisi saanut olla, mutta tuntui siltä, että olisin siellä vain tiellä. Se tunne kun puhtaaseen kotiin pääsi, oli ihan mahtava! Miten ihmeessä ne tv-laitteiden ympärillä leijuvat staattiset pölyt saa pois tuosta noin vain? Minä en siinä onnistu vieläkään, siivoojamme teki sen hetkessä.
Freskan pyytäessä yhteistyötä, en epäillyt hetkeäkään. Jos sinullakin on tarve saada siivooja kotiin, kannattaa tämä vaihtoehto pitää mielessä. Itse ainakin suosittelen lämpimästi.
Ostin jo viime vuoden puolella Kelly Klapsteinin kirjan Sivellintekstauksen taito – Opi luovan tekstauksen ja kalligrafian tekniikoita. Luin kirjan läpi oston jälkeen yhdessä illassa. mutta näin kauan kesti, ennen kuin sain aikaiseksi kokeilla uutta sivellinkynääni kirjan ohjeiden avulla.
Koska harrastelen omaksi ilokseni Bullet Journalointia ja Plannerointia, ajattelin, ettei uusien kirjoitustyylien oppimisesta olisi haittaakaan. Ehkä joskus vielä tekstaukseni näyttää siltä, että kehtaan esimerkiksi otsikoida kalenteriani näitä tekniikoita hyödyntäen.
Sivellintekstauksessa kynän terä on tussimainen, mutta taipuisa. Yläspäin piirtyvät vedot tehdään hennosti, vain hiukan paperia hipoen, kun taas alaspäin suuntautuvissa vedoissa käytetään voimaa. Normaalisti apuna on viivapaperi. Samantyylinen kuin ala-asteella kirjaimien korkeutta harjoitellessa. Minä käytin vain valkoista tulostinpaperia, joka on omiaan tuhoamaan herkän tussin kärjen, mutta muuta ei tähän hätään ollut saatavilla. Myös ote kynästä on erilainen, kynää pidetään melko lappeellaan.
Kirjassa jokainen kirjain neuvotaan alusta loppuun. Osa on helpompia ja osa haastavampia. Kirjaimiin myös lisäillään kiekuroita, jotka tuottivat suurta tuskaa tällaiselle aloittelijalle. Kärsimättömänä luonteena osa viivanpaksuuksista on enemmän ja vähemmän sinne päin, eikä kaltevuuskulma ole jokaisessa kirjaimessa sama. Ei sinne päinkään.
Sivellintekstauksessa voi hiukan leikitellä, mutta kalligrafia on totisempaa. Siinä kaltevuudet ja kirjainvälien koot ovat ehkä vieläkin tärkeämpiä. Toistojen myötä tiettyjen perusvetojen tulisi siirtyä lihasmuistiin. Siihen voi kulua aikaa (ikuisuus). Perusvetoja on 10 ja niistä muodostuvat oikeastaan lähes kaikki kirjaimet.
Oma sivellinkynäni tuntuu hiukan paksukärkiseltä, sillä joutuu tekemään isoja kirjaimia, jotta saa yksityiskohdat edes hiukan sinne päin. On ostettava ohutkärkisempi kynä, jotta voin kirjoittaa pienempää tekstiä suttaamatta.
Hankin kirjan alunperin siitä syystä, että aihe oli kiinnostava, mutta myös siksi, ettei minulla oikein ole nykyään harrastuksia. ”Elämä” haukkaa niin ison osan arjestani, ettei millekään muulle tahdo riittää aikaa. Sivellintekstaukseen tarvitsee vain kynän ja paperia ja sitä voi harrastaa kotosalla. Toki on olemassa myös kursseja, joista varmasti saisi hyvät valmiudet, mutta minulla ei juuri nyt ole aikaa kursseilla.
Kaikenkaikkiaan ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ihan kiva fiilis. Osa kirjaimista on aivan törkeän näköisiä, mutta osaan olen tyytyväinen. Tästä lähdetään jatkamaan harjoittelua, kun taas sopiva hetki koittaa.
Hallamaa 