Vauva vyöhyketerapiassa

Viime aikoina on kohistu uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan vyöhyketerapia voi tuoda helpotuksen vauvan koliikki-itkuun. Tutkimuksen mukaan miltei puolella mukana olleista vauvoista oireet loppuivat ja muillakin helpottuivat. Koliikki-itkun lisäksi vyöhyketerapia vähensi vauvojen levottomuutta ja kehon jännitystiloja.

Meillä ei voida ehkä suoranaisesti puhua koliikista, sillä sen määritelmänä käytetään ”vähintään kolme tuntia itkua, vähintään kolme kertaa viikossa, vähintään kolmen viikon ajan”. Meillä itku on satunnaisempaa, painottuu usein kuitenkin iltoihin ja tuntuu selvästi juontavan juurensa mahavaivoista: ilmasta mahassa, ummetuksesta ja välillä runsaaksikin äityvästä pulauttelusta, nieleskelystä ja hikkailusta.

Päätimme kuitenkin kokeilla vyöhyketerapiaa, sillä moni tuntui sillä saavan apua itkuisuuteen, mahavaivoihin ja mikä tärkeintä, huonoihin yöuniin. Kun tarpeeksi on huudettu ja valvottu, on valmis koittamaan mitä tahansa helpottaakseen pienen oloa.

Ensimmäinen käynti oli aika kauheaa katsottavaa. Ei sillä, että vyöhyketerapeuttimme oli aivan ihana persoona ja hoiti vauvaa hellästi heijastealueiden kautta, sylitteli, rauhoitteli ja kehui. Ainoa vaan, että vauva huusi suoraa huutoa koko 45 minuutin session ajan. Kuulemma ensimmäinen käynti on usein itkuinen, kun kehon kipupisteitä auotaan. Silti äidillä meinasi nousta kyynel silmään, kun edes tutti ei tuonut lohtua vauvalle.

Toinen kerta sujui hieman paremmin ja kolmas kerta vielä hiukan paremmin. Selkeästi huomasi eron siinä, että vauva ei enää itkenyt kuin muutamaa kipeää aluetta hoidettaessa. Meillä ongelma-alueena oli vatsa ja suolisto sekä lantionalue ylipäätään. Sitä hoidettiin muunmuassa jalkapohjien kautta. Myös hartiat ja niska olivat kipeitä alueita ja alaselkäkin tuntui olevan jumissa. Moniin kipualueisiin voi löytyä selitys alatiesynnytysyrityksestä, jossa vauva joutui ahtaalle, imukuppivedosta, joka meni pieleen ja lopulta sektiosta. Eri synnytystavat aiheuttavat eri tyyppisiä oireita ja meillä synnytystapoja kerättiin koko sarja. Ei siis ole ihme, että kolmannellakin kerralla vauva aristi toisen puolen jalkaa, toisen puolen hartiaa ja koko lantionaluetta.

Vaikka vyöhyketerapia ei ainakaan kolmella käyntikerralla saanut ratkaistua meidän kaikkia ongelmiamme, nukkui vauva terapiasession jälkeen pitkään ja usein seuraava kakkakin tuli helpommin. Pahimmat kipuitkut vähenivät kerta kerralta ja saimme vinkkejä myös kotona tehtäviin hierontoihin.

Tämä postaus ei ole maksettu mainos tai yhteistyö millään muullakaan mittakaavalla, vaan meidän perheen kokemus, joka tuntui olevan jokaisen euron arvoinen, vaikkei kivuttomuutta täysin saavutettukaan. Meillä vatsavaivoihin liittyy todennäköisesti ongelma oikean korvikkeen löytymisessä. Tällä hetkellä mennään sillä, joka on tähän mennessä parhaiten sopinut. Uskon, että pieni suolisto kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia ja pian voi olla, että vauva sietääkin nykyistä korviketta yhä paremmin.

Arki on alkanut

Ensialkuun tunnustan, ettän ole missään vaiheessa ollut ”vauvakuplassa”. En oikeastaan edes ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Ehkä normaalista poikkeava synnytys sai aikaan sen, että arki iski naamaan heti. Jouduin heti sektion jälkeen ensimmäiseksi yöksi yksin osastolle yhden hengen huoneeseen, sillä perhehuoneita ei ollut vapaana. Mies lähti kotiin kahdeksan aikoihin illalla ja minä jäin makaamaan kaikkine katetreineni ja epiduraaleineni vaakatasoon, jossa minun tuli huolehtia vauvasta, vaikken ollut kykenevä edes häntä nostamaan.

Sairaalassa ollessa koin painostusta ja painetta imetyksen onnistumiseen. Vauva käytiin nostamassa rinnalle hoitajan toimesta ja sitten meidät jätettiin kahdestaan vauvan kanssa. Maito ei ollut noussut, vauva huusi kuin syötävä, enkä jaksanut nostaa vauvaa edes parempaan asentoon rinnalla. Yritin saada yhdellä kädellä pidettyä rintakumia paikallaan (liian matalat nännit), kun vauva raivosi, huusi ja potki sektiohaavaa pienillä jaloillaan.

Maitoa tuli tipoittain, mutta eihän se nälkäiselle pienokaiselle riittänyt, vaan hän sai luovutettua rintamaitoa lisämaitona. Lisämaitoannokset jatkuivat huonojen sokeriarvojen takia koko sairaalassaolo ajan. Lisämaidon määrä riippui kulloinkin työvuorossa olevasta henkilöstä. Osa antoi maitoa reilummin, osa kitsasteli niin, että vauva huusi tunti tolkulla pitkin yötä. Onneksi toisena päivänä pääsimme siirtymään perhehuoneeseen ja mieskin sai jäädä avukseni. Se helpotti nostoja, vauvan hyssyttelyä ja minun mielialaani.

Vauva söi rinnalla vähänlaisesti imetysasennosta riippumatta. Käytössä oli lisänä milloin ruiskuruokinta, tuttipullo tai imetysapulaite. Glukoosilla koitettiin houkutella vauvaa tarttumaan rintakumiin. Välillä tuli sokerimittauksessa huonoja tuloksia, heikon syömisen takia. En kuulemma ollut imettänyt tarpeeksi. Kolmantena päivänä, kun pääsin irti kaikista piuhoista ja laitteista, minun tuli aloittaa maidon lypsäminen. Käsin lypsämällä sain muutaman millin maitoa, jotka syötettiin vauvalle ruiskulla. Vauvan maidontarve oli tuossa kohtaa n. 30ml kolmen tunnin välein.

Kotiutumispäivänä olin jo aivan puhki. Elimistö oli sekaisin ja jouduin ramppaamaan vessassa jatkuvasti. Pyysimme hartaasti lupaa lähteä kotiin ja sen onneksi saimme. Kotimatkalla maito alkoikin sitten nousta. Kotona koitin imettää muutaman kerran, mutta siitä ei tullut mitään. Vauva oli tottunut sairaalassa saamaan ruokansa helpolla ruiskusta tai pullosta. Hän ei jaksanut nähdä vaivaa rinnalla ja tulimme mieheni kanssa siihen tulokseen, ettei hommasta tulisi mitään. Vaihtoehtona oli osittaisimetys tai imetyksen lopettaminen ja päädyimme jälkimmäiseen. Asian sulattelu vaati minulta monet itkut ja koin epäonnistuneeni synnytyksen lisäksi nyt myös imetyksessä. Nyt viikko myöhemmin tajuan, että päätös oli oikea. Vauva voi hyvin ja oli saavuttanut viikossa syntymäpainonsa. Ruoka maistuu, vaikkakin korvikkeen hetkellinen mikrolämmitys aiheutti kamalat vatsavaivat, jotka hiukan helpottivat, kun palasimme vesihaudelämmitykseen.

Kotona meillä on mennyt hyvin, vaikka vauva onkin viimepäivinä alkanut valvoa enemmän itkeskellen ja kitisten. Todennäköisesti jonkinlaisia masuvaivoja on edelleen. Lisäksi itse olen lähes neuroottinen puklailun suhteen. Pelkään vauvan tukehtuvan omaan pukluunsa hetkellä millä hyvänsä, koska hän ahnehtii maitonsa kovalla tahdilla, siitä huolimatta, että koitamme tahdistaa ja hidastaa syömistä. Yöt menevät kolmella heräämisellä, joista yksi on usein pidempi, parin tunnin pätkä, jolloin vauva valvoo, vaikka vaippa olisi vaihdettu ja maitoa tankattu, sylitelty ja koitettu edistää ilman poistumista.

Tästä tuli nyt lähinnä ruokintaan keskittynyt postaus alun imetyksestä korvikevauvaksi. Elämä pyörii nyt lähinnä unen, ruuan ja itkun välimaastossa, eikä hankalina päivinä juuri muuta tule tehtyä. Kerran olemme käyneet vaunuilemassa postissa ja pari kertaa autolla jossain pikaisesti. Lisäksi perjantaina pistäydyimme mieheni vanhemmilla kylässä. Matka sujui melkein itkuitta, vaikka ajokilometrejä kertyi 60 suuntaansa. Ehkä pikku hiljaa pääsemme taas liikkumisen makuun.