Sivellintekstausta kokeilemassa

cof

Ostin jo viime vuoden puolella Kelly Klapsteinin kirjan Sivellintekstauksen taito – Opi luovan tekstauksen ja kalligrafian tekniikoita. Luin kirjan läpi oston jälkeen yhdessä illassa. mutta näin kauan kesti, ennen kuin sain aikaiseksi kokeilla uutta sivellinkynääni kirjan ohjeiden avulla.

Koska harrastelen omaksi ilokseni Bullet Journalointia ja Plannerointia, ajattelin, ettei uusien kirjoitustyylien oppimisesta olisi haittaakaan. Ehkä joskus vielä tekstaukseni näyttää siltä, että kehtaan esimerkiksi otsikoida kalenteriani näitä tekniikoita hyödyntäen.

Sivellintekstauksessa kynän terä on tussimainen, mutta taipuisa. Yläspäin piirtyvät vedot tehdään hennosti, vain hiukan paperia hipoen, kun taas alaspäin suuntautuvissa vedoissa käytetään voimaa. Normaalisti apuna on viivapaperi. Samantyylinen kuin ala-asteella kirjaimien korkeutta harjoitellessa. Minä käytin vain valkoista tulostinpaperia, joka on omiaan tuhoamaan herkän tussin kärjen, mutta muuta ei tähän hätään ollut saatavilla. Myös ote kynästä on erilainen, kynää pidetään melko lappeellaan.

Kirjassa jokainen kirjain neuvotaan alusta loppuun. Osa on helpompia ja osa haastavampia. Kirjaimiin myös lisäillään kiekuroita, jotka tuottivat suurta tuskaa tällaiselle aloittelijalle. Kärsimättömänä luonteena osa viivanpaksuuksista on enemmän ja vähemmän sinne päin, eikä kaltevuuskulma ole jokaisessa kirjaimessa sama. Ei sinne päinkään.

Sivellintekstauksessa voi hiukan leikitellä, mutta kalligrafia on totisempaa. Siinä kaltevuudet ja kirjainvälien koot ovat ehkä vieläkin tärkeämpiä. Toistojen myötä tiettyjen perusvetojen tulisi siirtyä lihasmuistiin. Siihen voi kulua aikaa (ikuisuus). Perusvetoja on 10 ja niistä muodostuvat oikeastaan lähes kaikki kirjaimet.

Oma sivellinkynäni tuntuu hiukan paksukärkiseltä, sillä joutuu tekemään isoja kirjaimia, jotta saa yksityiskohdat edes hiukan sinne päin. On ostettava ohutkärkisempi kynä, jotta voin kirjoittaa pienempää tekstiä suttaamatta.

Hankin kirjan alunperin siitä syystä, että aihe oli kiinnostava, mutta myös siksi, ettei minulla oikein ole nykyään harrastuksia. ”Elämä” haukkaa niin ison osan arjestani, ettei millekään muulle tahdo riittää aikaa. Sivellintekstaukseen tarvitsee vain kynän ja paperia ja sitä voi harrastaa kotosalla. Toki on olemassa myös kursseja, joista varmasti saisi hyvät valmiudet, mutta minulla ei juuri nyt ole aikaa kursseilla.

Kaikenkaikkiaan ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ihan kiva fiilis. Osa kirjaimista on aivan törkeän näköisiä, mutta osaan olen tyytyväinen. Tästä lähdetään jatkamaan harjoittelua, kun taas sopiva hetki koittaa.

Kipua ja ajatusten nollausta

Lauantaina se sitten tapahtui, mitä en ollut osannut ollenkaan odottaa. Laskeuduin huulirasvan muoveja avaten portaita alakertaan, kun yhtäkkiä liukastuin ja kaaduin taaksepäin lanaten portaat alakertaan asti. Rappusten alapäässä se iski: huuto ja kauhu! Pelko siitä, että nyt kävi pahasti. Kipu oli sanoinkuvailematon, liekö shokinkin takia, vaikka yleensä shokki viivästyttää kipua.

Mies havahtui keittiössä kovaan kolinaan ja huutoon. Säikähtäneenä säntäsi luokseni löytäen minut rappusten alapäästä makaamasta. Oli kuulemma aika kova paikka. Koitin liikuttaa itseäni ja tunnustella mahdollisia vaurioita, mutta mikään paikka ei tuntunut vahingoittuneen pahasti. Takalisto-osasto oli aivan tulessa, mutta siitäkin selvittiin violetinpunaisenmustalla mojovan kokoisella mustelmalla, joka vaikuttaa lähinnä liikkumiseen.

Lähdettiin kuitenkin suunnitellulle Helsingin reissulle, kun todettiin, että kaikki raajat toimii, eikä pää kolahtanut mihinkään. Olo oli ihan hyvä järkytyksen hiukan laannuttua. Onneksi en ollut kaatunut eteen päin, sillä jälki olisi varmasti ollut toisenlaista. Yhtän en ehtinyt käsillä ottaa vastaan, sillä käsissäni olivat kaatumisen hetkellä kännykkä ja huulirasva. Ne olivat tiukasti otteessani vielä pyöriessäni alakerran lattialla kivun kourissa.

Onni onnettomuudessa ja päästiin siis suuntamaan kohti pääkaupunkiseutua, hotellilomaa ja miehelle viime jouluna ostamaani ”käsiaseammunta kahdelle” -elämyspakettia. Pienellä haparoinnilla löydettiin perille Osuva Range & Trainingiin ja päästiin turvallisuuskoulutukseen ja lopulta ampumaan. Aivan uskomattoman koukuttavaa touhua. Osumat olivat huonoja, jollei keskittynyt 100%. Muutamia kierroksia siinä räiskittiin ja viimeisellä kierroksella osuin jopa kymppiin! Hiukan reunaosuma, mutta lasketaan!

Innostus oli valtava, keskittyminen ja aivojen nollaus tehokasta. Aika kului kuin siivillä ja Osuva ansaitsee kyllä kiitokset hienosta elämyksestä: puitteet viimeisen päälle, henkilökunta huippuluokkaa ja fiilis kohdillaan. Hyvillä mielillä ja hymyssä suin lähdettiin jatkamaan viikonloppulomaa.

Intohimoni penkkiurheilu

Oma kiinnostukseni penkkiurheiluun on alkanut todella nuorena. Meillä kotona katsottiin aktiivisesti formuloita, yleisurheilua, mäkihyppyä, hiihtoa ja televisioituja urheilukisoja. Pienempänä käytiin paikanpäällä katsomassa lähinnä jääkiekkoa, mutta teini-iässä seurasin silloisessa kotikaupungissani laajasti eri palloilulajeja kuten koripalloa, kaukalopalloa, salibandyä ja jalkapalloa. Toki jääkiekko on aina ollut erityisessä asemassa suosikki lajina, mutta muutama vuosi sitten se sai kovan haastajan pesäpallosta.

Tampereella vietetyt kesät kuluivat Kaupin pesäpallokentän katsomossa. Yhteisöllisyys, rento meininki ja hyvät pelit saivat minut jopa hankkimaan kausikortin kahtena viimeisenä pirkanmaalla vietettynä kesänä. Nyt turkulaisena minun on matkattava Pöytyälle asti, mikäli haluan nähdä edes ykköspesistä, pesäpallon divarisarjaa.

Jääkiekon katselu on siirtynyt kotisohvalle. Yli 5 vuotta sitten hankittu kanavapaketti takaa sen, että näen suosikkijoukkueeni SaiPan jääkiekkomatsit suorana. Silti kaipaan yhä hallin tunnelmaa ja yhteisöllistä fiilistä, jota ei aina meinaa korvata se, että kotisohvalta katsoessa voi napostella herkkuja, kenenkään pää ei ole edessä, vieressä ei ole ääliömäistä vastustajanfania, kanavapaketti tulee suhteessa paljon halvemmaksi…

Edelleen joukkuelajien lisäksi seuraan mielelläni mm. ampumahiihtoa, yleisurheilua ja elektronista urheilua. Maailmanmestaruudesta kisatessa tai olympialaisten hengessä seuraan melkein lajia kuin lajia. Cheerleading, alamäkiluistelu, pöytätennis, miekkailu, kouluratsastus… Mitä vain televisio sattuu lähettämään, minä olen jättisohvallani valmiina.

 

Seuraako sinä jotain urheilua? Mikä laji on vienyt sydämesi? Sana on vapaa.