2010-luvulla

Tässä pienenä koosteena lähinnä itselleni, ja miksei teille muillekin, mitä sitä onkaan tullut tehtyä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Aina tuntuu, että elämässä tapahtuu paljon, mutta etten etene mihinkään. Ehkä tässä kuitenkin on pientä etenemistä tapahtunut.

2010: Opiskelen vielä Mikkelissä yhteisöpedagogiksi. Pitkä parisuhteeni tulee päätökseen heti tammikuussa. Suoritan harjoitteluni koulupudokkaiden parissa. Aloitan kevyen deittailun koulun ohella, mutta pääasiassa panostan opiskeluun ja sen mukanaan tuomiin ystäviin ja rientoihin. Kesän korvalla tapaan sattumalta vanhan tuttuni ja meistä tulee pari. Mies muuttaa luokseni Mikkeliin ja elellään ns. parisuhdearkea. Olen kesän töissä hautausmaalla, joka muuttuu ensipäivien kammotuksesta loppuajan jopa ihan miellyttävään yksinäisyyteen ja omien ajatusten kanssa telmimiseen. Syksyllä jatkuu taas koulu.

2011: Kevät menee opiskellessa ja opinnäytetyön puurtaminen alkaa. Teen opinnäytteen koulupudokkuudesta ensiseen harjoittelupaikkaani. Kesällä suoritan viimeistä työharjoittelua nuorten ryhmäkodissa ja perehdyn lastensuojelukenttään. Endin harjoitella 2 viikon ajan, kun minut palkataan töihin. Parisuhteelle ei tahdo olla aikaa, kun molemmat ovat kesätöissä. Etäännymme toisistamme ja tapaan uuden kiinnostavan miehen. Ero tulee ja päätän muuttaa uuden miehen kanssa Tampereelle valmistumisen jälkeen. Juuri ennen joulua juhlimme valmistujaisia.

2012: Vuosi alkaa uudessa kodissa Tampereen keskustassa. Aloitan työt henkilökohtaisena avustajana, mutta vaihdan pian autistien ryhmäkeskukseen töihin. Pomo uhkaa jatkuvasti potkuilla ja oikeusjutuilla meitä työntekijöitä, joten otan erään kinan päätteeksi lopputilin ja heittäydyn tyhjän päälle. Keväällä teen vielä muutamia sijaisuuksia päiväkodeissa. Paniikkihäiriö pahenee ja sairastun IBS:ään. Saan lääkityksen. Haen työkkärin pakottamana opiskelemaan liiketaloutta, mutta jään kolmen pisteen päähän. Kesällä käyn työhaastattelussa ja saan paikan iltapäiväkerhon ohjaajana ja nuorisotilan iltaohjaajana. Syksyllä alkavat työt vievät leijonanosan ajastani ja mies tekee reissuhommia usein monta viikkoa putkeen. Ennen joulua muutamme keskustasta syrjempään asumaan.

2013: Jatkan samassa työpaikassa kevään. Elämäni hauskimpia työaikoja mukavalla porukalla kivassa työpaikassa. Paniikkini alkaa hiukan rauhoittua. Vietän paljon aikaa itsekseni, sillä mies reissaa työn perässä. Kesän olen työttömänä ja sopimus jatkuu jälleen elokuussa. Työkaverini vaihtuu ja minusta tulee työpaikkakiusattu. Mies haluaisi vaihtaa alaa ja tuen häntä siihen. Hän alkaa opiskella aikuiskoulutuksella. Suhde alkaa rakoilla, vaikka yritän panostaa. Mies valehtelee ja joulu vietetään erillään.

2014: Mies jättää minut uuden vuoden kunniaksi kesken aamupalan. Olen kuulemma painostanut häntä opiskelemaan. Elämä pirstaloituu hetkessä. Jään yksin isoon asuntoomme ja päätän pitää sen. Minulla on siihen juuri ja juuri varaa. Olen edelleen työpaikkakiusattu, eikä kukaan halua tehdä asialle mitään. Työporukastamme muut ottavat lopputilin huonon ilmapiirin takia, minulla ei ole siihen varaa. Sinnittelen kevääseen. Minulla on muutamia suhdeviritelmiä, muttei mitään vakavampaa. Kesällä olen jälleen työtön, kunnes työsuhde jatkuu elokuussa. Ikävä työkaveri vaihtuu mukaviin tyyppeihin. Olen tutustunut kesän loppumetreillä uuteen mieheen. Hän muuttaa luokseni Tampereelle. Syksy luistaa mukavasti. Aloitan avoimessa yliopistossa kasvatustieteiden opinnot. Olen lopettanut iltatyöt nuorisotilalla, joten minulla on enemmän aikaa. Uusi mies saa Tampereelta heti töitä.

2015: Kivoja työpäiviä hyvällä porukalla. Opintoja jatkan eteen päin verkossa. Haemme miehen kanssa pankkilainaa ja muutamma Asokotiin rivitaloon Pirkkalaan. Ensimmäinen ”oma koti”. Saan valmiiksi kasvatustieteen perusopinnot kesän kynnyksellä. Samaan aikaan työpaikkani ilmoittaa, ettei palveluksiani kolmen vuoden jälkeen enää tarvita. Koko yksikkö suljetaan ja meidät heitetään tyhjän päälle. Kolmen vuoden kohdalla pitäisi tulla vakinaistaminen, se jää haaveeksi. Etsin paniikissa uusia töitä ja saankin työn samalta alalta. Kesä menee uuden työn aloittamista odotellessa. Elokuussa uuteen työpaikkaan aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi. Solahdan porukkaan ihan kivasti ja viihdyn. Aloitan avoimessa yliopistossa journalistiikan ja viestinnän opinnot, koska minulla on liikaa aikaa.

2016: Työt jatkuvat joululoman jälkeen ja haen keväällä eräänlaisiin opettajaopintoihin. En pääse sisään. Hankin lemmikkikanin rivarimme tyhjään huoneeseen. Kesä menee lomaillessa kunnes työt jatkuvat taas syksyllä. Suhde alkaa maistua puulta. Siihen liittyy liikaa sellaisia asioita, joita en voi hyväksyä ja jotka eivät sovi tulevaisuuden haaveisiini oikein millään tavalla. Eroamme joulukuussa minun aloitteestani. Joulunaika menee uutta kämppää metsästäessä.

2017: Asunto löytyy ja muutan elämäni ensimmäiseen yksiöön Ylöjärvelle. Kani vie asunnon ainoan makuuhuoneen, joten nukun keittiössä. Vajaa kolmekymppisenä koen olevani pohjalla. Kevät menee töissä ja deittaillessa, käyn jopa tinder-treffeillä, jotka eivät tuota tulosta. Vierelle kuitenkin löytyy kesän korvalla nykyinen mieheni. Hän muuttaa luokseni ja vietämme huippukesän lomaillen. Mies alkaa hakea töitä pirkanmaalta ja saakin niitä, mutta saa samalla hyvän työtarjouksen vanhalta työpaikaltaan varsinais-suomesta. Syksyllä jätän työni ja muutamme miehen kanssa Turkuun. Ehdin viettää kuukauden vapaaherrattaren elämää, kun työhaastattelussa tärppää. Alun jouluapulaisen homma muuttuu määräaikaisten työsuhteiden jatkumoksi.

2018: Mies matkaa joka aamu tunnin työpaikalleen ja minä puoli tuntia omalleni vastakkaiseen suuntaan. Illalla kohtaamme kotisohvalla ennen nukkumaan menoa. Vapaa-ajalla tutustumme uuteen kotikaupunkiin, joka on miehelle ennestään tuttu. Keväällä alamme puhua talon ostosta ja haemme pankista lainaa. Pien löytyykin omakotitalo, johon pääsemme muuttamaan jo ennen kesää. Kesällä ei juuri lomailla, mutta saan tietää keväällä puolivitsillä hakemani opiskelupaikan tärpänneen. Syksyllä aloitan monimuoto-opinnot liiketalouden allalla. Syksy menee koulussa, jossa teen lyhyempää konttoripäivää ja muuten opiskellessa. Reissaillaan ja nautitaan elämästä miehen kanssa. Jätämme ehkäisyn pois ja ajattelemme, että tärppää, jos on tärppääkseen, muttei varmasti ihan vähään aikaan. Alle kahden kuukauden päästä joulukuussa olen jo raskaana.

2019: Teen raskaustestin, kun olen ollut keuhkoputkentulehduksessa ja oksennellut lähes kuukauden. Testi näyttää plussaa. Pahoinvointi ja myöhemmin keuhkomykoplasmaksi paljastunut tauti kestävät huhtikuulle. Joudun olemaan paljon pois töistä. Pomo muuttaa sopimukseni kolmepäiväiseksi sairauslomani aikana. Alan myös saada vihjailuja siitä, ettei sopimustani jatketa, mikäli en ala olemaan enemmän töissä. Olen töissä puolikuntoisena; oksentelen ja pyörtyilen. Huhtikuussa otan lopputilin neuvolan kanssa käydyn keskustelun päätteeksi. Vauva on nyt tärkein. Jään kotiin odottamaan elokuussa alkavaa äitiyslomaa. Kesällä voin kohtalaisen hyvin, mutta ennen aikaisen synnytyksen pelko häilyy yllä. Käymme välillä jo Tyksissä näytillä ja ultrassa useita kertoja. Mies pitää kesälomaa ja odotellaan vauvaa. Syyskuussa tytär syntyy hätäsektiolla. Loppusyksy ja alkutalvi on raskasta aikaa, sillä olen toipilaana vauvan kanssa ja mieli on mustaakin mustempi. Sektiohaava repeilee ja sitä hoidetaan useampi viikko terveyskeskuksessa. Saan apua ammattilaisilta, käyn vauvakerhossa, tutustumme muihin äiteihin ja selviämme jouluun asti. Joulu vietetään minun ja mieheni perheiden parissa.

2020: Vuosi alkaa vanhempainvapaalla ja tammikuussa edessä on soseiden maistelun aloitus. Vauva voi hyvin, kasvaa, nauraa ja on vähemmän kivulias kun aiemmin. Elämä alkaa maistua. Keväällä minulla on paljon opintoja. Koitamme järkätä asiat niin, että pystyn suoriutumaan koulusta vauva-arjen keskellä. Näillä näkymin vanhempainvapaani päättyy kesäkuussa. Mies ottaa tällöin isyyslomaa ja kesälomaa, jotta voi olla kotona vauvan kanssa. On epäselvää olenko ensi syksynä hoitovapaalla kotona, opintotuella kotona opiskellen ja vauvaa hoitaen vai laitammeko vauvan päiväkotiin ja suoritan työharjoittelua ja koitan päästä työllistymään. Minulta puuttuu syksyllä enää harjoittelu ja opinnäytetyö sekä ehkä muutamia vapaasti valittavia opintoja. Aika näyttää mihin ratkaisuun päädymme.

Suuria muutoksia

Jotta elämä ei olisi tässä kaiken keskellä liian seesteistä, tuli eteeni suuri päätös tässä männäviikolla: Lopetin työni ja siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksi!

Tämä vaatii ehkä hiukan taustojen avaamista, sillä saattaa kuulostaa siltä, ettei koko hommassa ole sitten mitään järkeä.

Olen jo jonkin aikaa ollut tympääntynyt työhöni. YT-neuvottelut, uusi sisätyömalli, vaihtuva ja liian vähäinen työvoima… Kaikenlainen yleinen puljaaminen ja tunne siitä, että en voi hoitaa työtäni parhaalla mahdollisella tavalla ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja lisäksi saaneet aikaan sen, että jokainen työaamu on enemmän ja vähemmän hampaidenkiristelyä ja kiukuttelua.

Tuntimääräni väheni omasta pyynnöstäni viime syksynä, jotta pystyin panostamaan myös opintoihini. Alkuvuodesta sairastin paljon ja sairauslomani aikana työviikkoni muuttui kolmipäiväiseksi. Tämä tarkoitti pidempiä työpäiviä, harventuneita ylitöitä ja entisestään kutistuvaa palkkaa. Kun sain tietää raskaudestani, jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa pahoinvoinnin takia. Tänä aikana koin painostusta töihinpaluuseen, vaikka en kokenut olevani fyysisesti vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa. Palasin kuitenkin töihin ja minulle pidettiin keskustelu siitä, mihin tällainen valtava poissaolojen määrä tulisi johtamaan. Työsopimukseni muuttuivat viikon kestäviksi, eli sain kerralla kolmen työpäivän sopimuksen. Aloin salaa jopa toivoa, että YT-neuvottelut heittäisivät minut pihalle.

Homma kuitenkin tasaantui ja kaikkeen tottui pikku hiljaa viikkojen edetessä. Työilmapiiri oli tosin melko kireä, kun kaikki pelkäsivät töidensä puolesta ja osa jo saikin töitä muualta. Pahoinvointi väheni, mutta aloin pyörtyilemään töissä aamuisin ja raskaita laatikoita nostaessa tunsin kovaa kipua vatsassa. Minultahan oli jo heti raskauden ensimetreillä vähennetty eniten kuormittava työtehtävä pois, mutta jo kevyemmätkin taakat saivat aikaan pelkoa ja kipua.

Tällä viikolla minulla oli neuvola, jossa otin puheeksi vatsakivut, pyörtyilyn ja henkisenkin kuormituksen. Neuvolassa oli jo edellisellä tapaamisella pohdittu sitä, kuinka jaksaisin yhdistää työn, opiskelun ja raskauden, mutta silloin asia jäi vielä vaiheeseen. Tällä kertaa neuvolassa otettiin kantaa vatsakipuihin ja todettiin, että kroppa koittaa viestiä niillä kivuilla jotakin. Toki erilaiset kivut myös kuuluvat raskausaikaan, mutta kivun ei pitäisi ilmetä aina tietyssä tilanteessa kuten minulla juuri nostoissa.

Neuvolassa minua pyydettiin todella harkitsemaan sitä, haluanko jatkaa työssäni. Onko työni sen väärti, että riski esimerkiksi keskenmenolle tai myöhemmin ennenaikaiselle synnytykselle kasvaa. Myös psyykkeeni kuormitus ja stressi siirtyisivät ennen pitkää myös kasvavan vauvan ongelmiksi.

Päätös oli lopulta helppo. En ole valmis riskeeraamaan mitään. Mieheni tuki on sataprosenttinen, eikä taloutemme kaadu tähän n. 600€ kuukausitappioon, jota palkkatyön jättäminen ja opintotukeen siirtyminen nyt väistämättä aiheuttavat. Keskityn nyt täysillä opintoihin, kotiin, parisuhteeseen ja omaan jaksamiseeni. Pyrin hoitamaan viimein ne asiat, joihin ei ole tuntunut olevan aikaa ja voimavaroja. Toivon, että vauva kestää matkassa mukana loppuun asti ja että pääsen aloittamaan loppukesästä äitiysloman.

Tilanne ei edennyt totaaliseen vuodelepoon tai elämäni suurempaan rajoittamiseen, vaan minun tulee edetä päivä kerrallaan ja kuulostella omia tuntemuksiani. Oloni on ennen kaikkea helpottunut, mutta tulevaisuus toki arveluttaa. Aika näyttää miten tilanne tästä etenee.

Sivellintekstausta kokeilemassa

cof

Ostin jo viime vuoden puolella Kelly Klapsteinin kirjan Sivellintekstauksen taito – Opi luovan tekstauksen ja kalligrafian tekniikoita. Luin kirjan läpi oston jälkeen yhdessä illassa. mutta näin kauan kesti, ennen kuin sain aikaiseksi kokeilla uutta sivellinkynääni kirjan ohjeiden avulla.

Koska harrastelen omaksi ilokseni Bullet Journalointia ja Plannerointia, ajattelin, ettei uusien kirjoitustyylien oppimisesta olisi haittaakaan. Ehkä joskus vielä tekstaukseni näyttää siltä, että kehtaan esimerkiksi otsikoida kalenteriani näitä tekniikoita hyödyntäen.

Sivellintekstauksessa kynän terä on tussimainen, mutta taipuisa. Yläspäin piirtyvät vedot tehdään hennosti, vain hiukan paperia hipoen, kun taas alaspäin suuntautuvissa vedoissa käytetään voimaa. Normaalisti apuna on viivapaperi. Samantyylinen kuin ala-asteella kirjaimien korkeutta harjoitellessa. Minä käytin vain valkoista tulostinpaperia, joka on omiaan tuhoamaan herkän tussin kärjen, mutta muuta ei tähän hätään ollut saatavilla. Myös ote kynästä on erilainen, kynää pidetään melko lappeellaan.

Kirjassa jokainen kirjain neuvotaan alusta loppuun. Osa on helpompia ja osa haastavampia. Kirjaimiin myös lisäillään kiekuroita, jotka tuottivat suurta tuskaa tällaiselle aloittelijalle. Kärsimättömänä luonteena osa viivanpaksuuksista on enemmän ja vähemmän sinne päin, eikä kaltevuuskulma ole jokaisessa kirjaimessa sama. Ei sinne päinkään.

Sivellintekstauksessa voi hiukan leikitellä, mutta kalligrafia on totisempaa. Siinä kaltevuudet ja kirjainvälien koot ovat ehkä vieläkin tärkeämpiä. Toistojen myötä tiettyjen perusvetojen tulisi siirtyä lihasmuistiin. Siihen voi kulua aikaa (ikuisuus). Perusvetoja on 10 ja niistä muodostuvat oikeastaan lähes kaikki kirjaimet.

Oma sivellinkynäni tuntuu hiukan paksukärkiseltä, sillä joutuu tekemään isoja kirjaimia, jotta saa yksityiskohdat edes hiukan sinne päin. On ostettava ohutkärkisempi kynä, jotta voin kirjoittaa pienempää tekstiä suttaamatta.

Hankin kirjan alunperin siitä syystä, että aihe oli kiinnostava, mutta myös siksi, ettei minulla oikein ole nykyään harrastuksia. ”Elämä” haukkaa niin ison osan arjestani, ettei millekään muulle tahdo riittää aikaa. Sivellintekstaukseen tarvitsee vain kynän ja paperia ja sitä voi harrastaa kotosalla. Toki on olemassa myös kursseja, joista varmasti saisi hyvät valmiudet, mutta minulla ei juuri nyt ole aikaa kursseilla.

Kaikenkaikkiaan ensimmäisen kokeilukerran jälkeen ihan kiva fiilis. Osa kirjaimista on aivan törkeän näköisiä, mutta osaan olen tyytyväinen. Tästä lähdetään jatkamaan harjoittelua, kun taas sopiva hetki koittaa.

Vuosi 2018: yhteenveto

Minulla on joskus raivostuttavakin tapa pitää kiinni tietyistä perinteistä. Yksi niistä on jokaisen blogivuoden lopussa tehtävä yhteenveto, jossa summaan vuoden blogipostauksiani. Vuosi 2018 oli tapahtumarikas, vaikkei se aina blogipäivityksinä näkynytkään. Jotain sain kuitenkin tännekin raapusteltua.

Tammikuu: Sain mahtavan aktiivisuuskellon, joka tosin ei sitten kestänyt putoamista kaakelilattialle. Vieläkin nakertaa. Sain raavittua kasaan viimeiset avoimen yliopiston opinnot ja kertoilin miten olen yhdistänyt perussairauteni ja työnteon. Kävin kierroksen Tyksissä kaikissa laitteissa ja päätin alkaa oman ajankäyttöni herraksi.

Helmikuu: Intoilin penkkiurheilusta, joka on pysynyt intohimoni kohteena vuosikaudet. Ensimmäiset orastavat keskustelut oman asunnon ostamisesta päätyivät bloginkin puolelle. Fiilistelin myös tulevaa yhteishakua, vaikka väsymys painoikin.

Maaliskuu: Omakoti-projekti alkoi lainaneuvotteluilla ja -kilpailutuksella. Kirjoitin oman kodin valinnasta ja asuntonäytöistä. Ihana talo löytyi ja teimme tarjouksen. Edelleen pyörin väsymyksen kourissa.

Huhtikuu: Lomailtiin pääsiäisen kunniaksi. Uudessa kodissa tehtiin kuntokartoitus ja allekirjoitettiin ostopaperit. Aurinkoinen päivä kului Naantalissa. Kirosin myös pääsykokeita ja pelkäsin, etten kelpaa opiskelijaksi.

Toukokuu: Ihan mahtava päivä Kustavissa. Kriiseilin muutosta, töistä, pakkaamisesta, tietokoneen rikkoutumisesta…Kerroin myös miten ensimmäiset pääsykokeet sujuivat.

Kesäkuu: Heräsin tuskaiseen yöhön, jolloin kontaktoin jo Tyksiäkin. Kirjoitin myös migreenistä. Vastailin kesäkysymyksiin, emojihaasteeseen ja pohdiskelin Stellan laulajan kuolemaa. Kävimme miehen kanssa Yyterissä ja sain tietää päässeeni kouluun.

Heinäkuu: Kertailin kuluneen vuoden tapahtumia ja pohdin miten sitä on selvinnyt siitä pyörityksestä. Kertoilin myös kesäkuulumisia tulikuumasta autosta Tallinnan romantiikkapakettiin.

Elokuu: Kertoilin IBS:stä sairautena. Vedin yhteen menneisyyteni kuntosalit, joita olikin kertynyt. Paljastin lukijoille sotkuisen kotini. Jännitin uuden koulun alkua ja kerroin ekoista koulupäivistä. Mietin elämässä etenemistä.

Syyskuu: Aloitin lyhennetyt työviikot. Meillä kävi ystäviä kylässä uudessa kodissa. Blogini täytti vuoden täällä WordPressissä. Kertoilin mitä kaikkea omakotitalo onkaan mukanaantuonut. Kriiseilin uuden alan mukanaan tuomista ulkonäkövaatimuksista.

Lokakuu: Tartuin blogisiskohaasteeseen. Kaaduin pahasti portaissa ja kävin ampuradalla fiilistelemässä. Kuvailin syksyisiä maisemia kotipihalla. Puhuin suosikkiaiheestani eli rahasta ja tulojen puolittumisesta opiskelujen myötä. Jaoin myös tuoreimmat terveyskuulumiset.

Marraskuu: Sain valmiiksi minun tarinani-kirjan. Kiukuttelin palkallisten lomien puutteen vuoksi. Yllätyin miehen kosinnasta ja reissutyöleskeydestä. Sain elämäni ensimmäiset tikit ja koin Tampereella mullistavia tunteita.

Joulukuu: Kerroin miten käy, kun yhdistää työn ja opiskelun. Juhlin ensimmäistä kertaa elämässäni kaksia pikkujouluja. Loppukuu menikin sitten yskän kourissa kituessa.

Minun tarinani

Olen tunnettu siitä, että ostan nykyisin itselleni kaikenlaisia self-help-kirjoja. Rakastan etenkin sellaisia, jossa pääsen itse kirjoittelemaan mahdollisimman paljon. Vähän ennen kolmekymppisiäni näin kirjakaupassa kirjan, joka kutsui ja puhutteli. Tämä kirja oli Mari Päiväniemen ja Riikka Hollon Minun kirjani – Ystäväkirja.

mde

cof

cof

cof

Kuinka monta kertaa olenkaan harmitellut, kun nykyisin ei enää tule täyteltyä kavereiden ystäväkirjoihin omia sivuja. Lisäksi niissä nyt oli aina aivan liian vähän täytettävää tällaiselle itseriittoiselle persoonalle, joka haluaa kirjoittaa itsestään. Tässä Minun kirjassani oli kuitenkin 237 sivua, ja vaikka joukkoon mahtui myös aivan uskomattoman kauniita kuvia ja tekstikatkelmia, jäi kirjoitettavaa silti sivutolkulla.

Tämä kirja tuli valmiiksi eilen. Olen kirjoittanut sen täyteen, vuodattanut 30-vuotiaan itseni kirjan sivuille kuin Tom Valedro aikanaan Harry Potterissa. Kirjoitin sivun silloin, toisen tällöin. Vaihtelin kyniä, käsiala oli välillä hyvinkin horjuvaa ja välillä ihan kivaa ja skarppia. Kirjoitin aina olohuoneen sohvalla, kirja sylissäni, koska sellainen minä olen. Tein lukuisia kirjoitus- ja ajatusvirheitä, mutta nekin ovat osa minua.

Halusin kirjoittaa tämän kirjan muistoksi ja muistin tueksi itselleni. Tämän kirjan kirjoittamisen aikana tapahtui suuria muutoksia opiskelu- ja työrintamalla, oman talon ostamista ja muuta ihanaa ja koen, että kirjassa välittyy tietty levollisuus ja onnellisuus, jota juuri nyt koen.

Tottakai kirjoitin kirjan myös sillä ajatuksella, että ehkä joku sitä selailee joskus, kun minusta on aika jättänyt. Ehkä lapseni tai lapsenlapseni löytävät siitä vielä iloa. Ehkä lähden liian aikaisin ja läheiseni saavat kirjastani lohtua.

Niin tai näin, mestariteos on nyt valmiina. Talletan sen säilytettävien esineiden arkistoon ja pidän siitä huolta. Ehkä joku päivä sitä vielä selaillaan innolla.

30!

Tartun blogisiskohaasteeseen, jonka meille jakoi Näissä neliöissä blogin toreynn.

1. Avioliittoja? Ei ole.

2. Kihloissa?  En ole ollut.

3. Lapsia? Ei, mutta ikää alkaa olla sen verran, että kohta olisi aika keskittyä siihenkin puoleen.

4. Lemmikkejä? Tällä hetkellä leijonaluppakani Nöpöstiina ja syyrialainen hamsteri Muru.

5. Leikkauksia? Ei. Tosin täytyisi varata aika viisaudenhampaan poistoon.

6. Lävistyksiä? Ei ole.

7. Tatuointeja? Kolme kappaletta. Sudet, avain ja Totoro.

8. Muuttoja? Siskon synnyttyä Kimpisestä kerrostalosta Lauritsalan Furulundiin kerrostaloon. Sieltä muutama vuosi myöhemmin Hartikkalaan omakotitaloon. Sitten Tykki-Kiviharjuun poikaystävän kanssa 2007. Opiskelijakämppään Mikkelin Launialaan 2008. Tampereelle keskustaan 2011. Kaukajärvelle 2013. Pirkkalaan asumisoikeusrivariin Niemenmaalle 2015, Ylöjärvelle sinkkuyksiöön 2017. Turkuun Pääskyvuoreen 2017 syksyllä. Jäkärlään omakotitaloon 2018.

9. Ottanut lopputilin? Olen ottanut lopputilin eräästä työpaikasta alkaen N-Y-T-meiningillä. Olen myös irtisanoutunut läydettyäni muita töitä tai muuton vuoksi.

10. Ollut saaressa? Päiviönsaaressa futisleireillä ja mm. ahvenanmaan saaristossa kotimaassa sekä esim. Caprilla ulkomailla.

11. Autosi? Toyota Yaris 2011. Ensimmäinen autoni oli Toyota Yaris, joka nykyisin on siskollani. Välissä koitin Renault Clioa, mutta se lahosi käsiin, joten palasin tuttuun ja turvalliseen Yarikseen. Myös kumppanien autoilla olen ajellut paljon: Nissan Almera Gt, Audi A4, pieni romu Peugeot, BMW 318. Töissä VW Caddy, VW MaxiCaddy, VW Transporter, Mercedes Benz Vito.

12. Ollut lentokoneessa? Monta kertaa nuorempana, kun perheen kanssa matkusteltiin. Viimeisimmästä kerrasta tosin on jo monta vuotta.

13. Onko joku itkenyt vuoksesi? On varmasti.

14. Ollut rakastunut? Olen ollut ja olen nytkin.

15. Ollut ambulanssissa? Kuulemma pienenä taaperona.

16. Luistellut? Lähinnä koulussa.

17. Surffannut? En ole. Paitsi netissä.  Ja oon suppaillut. Siin on sentää lauta.

18. Ollut risteilyllä? Tallinnan risteilyllä, Saimaan kanavaristeilyllä, Tukholman risteilyllä, Ahvenanmaan risteilyllä…

19. Ajanut moottoripyörää? Vain skootteria ja crossipyörää. Istunut Honda Shadown kyydissä muutaman kesän.

20. Ratsastanut hevosella? Lapsena kävin 6 kertaa ratsastamassa, kunnes vaihdoin futikseen.

21. Lähes kuollut? En ole.

22. Ollut sairaalassa? Muksuna jonkin kohtauksen vuoksi. Aikuisena suoliston takia.

23. Suosikki hedelmä? Kiivi

24. Aamu vai ilta? Olen iltaihminen, josta on aamutyön vuoksi tehty väkisin aamuihminen.

25. Lempiväri? Keltainen

26. Viimeisin puhelu?  Mummin kanssa.

27. Viimeisin viesti? Miehen kanssa viestiteltiin, kun lähdettiin töistä kotiin.

28. Kahvi vai tee? Kahvi nykyisin kiellettyjen listalla, joten tee.

29. Kissa vai koira? Koiraa ollaan nyt harkittu perheeseen.

30. Paras vuodenaika? Kesä!

Kuka oikein olen

Nyt kun blogi on siirtynyt uudelle alustalle, on ehkä relevanttia kertoa jotakin myös blogin kirjoittajasta. Tässä siis satunnaisia tietoja minusta:

• Täytän ensi kesänä 30 vuotta ja pientä ikäkriisiä on aika-ajoin ilmoilla.
• Minulla on pupu ja hamsteri, muttei lapsia. Lasten aika ei ole vielä.
• Olen stressaaja paniikkihäiriöineni ja vatsaoireineni (sairastan IBS:ää).
• Työskentelen kuudetta vuotta aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaajana, mutta olen sanonut itseni irti muuton takia.
• Asun tällä hetkellä 49m2 yksiössä mieheni kanssa. Muutamme 75,5m2 kolmioon.
• Unelma-ammattini on kirjailija tai jokin hyvinvointivalmentaja/mentori.
• Minulla on pieni laatikollinen dvd-elokuvia, mutta kolme kirjahyllyllistä kirjoja.
• Olen tarkoituksella karsinut elämästäni asioita, jotka luovat ahdistusta ja stressiä. Downshiftailen omalla tavallani.
• En käytä alkoholia, tupakkaa, nuuskaa, huumaavia aineita tai kahvia.
• Asunnossani on samassa huoneessa keltainen, punainen, sininen, valkoinen ja musta huonekalu. Lisäksi tässä huoneessa on vihreä matto.
• Välttelen vaatehuoneessa käyntiä, sillä inhoan miten pupuni sukeltaa huoneeseen heti kun ovea raottaa.
• Rakastan hyvää ruokaa liikaakin. En voi vastustaa pastaa, tuoreita sämpylöitä, vadelmapannacottaa tai Plevnan pyttipannua. (Tai Hookin ribsejä!)
• Pelasin kymmenen vuotta jalkapalloa, nykyisin olen sohvaperuna.
• Rentoudun täyttämällä kryptoja, ristikoita ja sudokuja.
• Harrastan kierroksia kauppakeskuksissa, yleissivistävää opiskelua ja dekkarisarjoja.
• Inhoan siipiannosten mukana tulevia selleritikkuja.
• Maailman suurin epäkohta on sekakarkkipussit, joihin on päätynyt liian monta salmiakkia.