Kirjoitan taas: päättymisistä ja uusista aluista

Kesä alkaa olla loppusuoralla ja mielen valtaa tietty haikeus. Miehen kymmenen viikon kesä- ja isyysloma hujahti ohi ennen kuin huomasimmekaan ja nyt on jo viikon verran eletty arkea. Kesän ja loman päättymisen lisäksi päättyi äitiysloma jo kesäkuun lopulla ja vauvavuosikin vetelee viimeisiä viikkoja. Pian tuo pieni ihminen on ollut kanssamme jo yhden kokonaisen vuoden.

Päättymisten lisäksi tapahtuu myös alkamisia. Kesän jäljiltä kaikki kivat kerhot alkoivat taas pyöriä, mutta myös koronarajoitukset pieneltä osin astuivat voimaan. Kuukauden päästä ollaan jännän äärellä, kun pieni aloittaa päiväkodin ja siitä muutama päivä eteen päin minä aloitan työharjoittelun. Myös opinnäytetyö odottaa aloittamista. Kun niistä joten kuten selviydytään, niin toivon, että jokin uusi työelämä odottaa. Taas uusi alku ja uusi muutos.

Vauvavuoden päättyminen tarkoittaa taaperovuoden alkua, uusien taitojen oppimista ja kävelyn sekä mahdollisesti puheentuotonkin alkua. Alamme ymmärtää toisiamme paremmin ja osaamme vastata myös sen kaikkein pienimmän tarpeisiin helpommin. Vastavuoroisesti uskon, että terve ajanjakso perheessämme päättyy ja pienokainen, pahoin pelkään, saa päiväkodista ensimmäiset pöpönsä.

Olemme jälleen suurien muutosten ja elämän taitekohtien äärellä. Odotan jännityksellä loppuvuoden mukanaantuomia uusia juttuja ja uskon, että pieni sopeutuu päiväkotiin ja minä työelämään, vaikka molempia hiukan pelottaisikin.

Päiväkotipaikka ja muita kuulumisia

Kesä on ehtinyt jo pitkälle sitten viime kirjoittelun. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita, ettei oikein itsekään tahdo kestää mukana. Mies on tulevan viikon vielä töissä ja sitten hän pitää isyysvapaita ja kesälomia yhteensä 8 viikon ajan. Maltan tuskin odottaa. Olen ollut vauvan kanssa kotona. Äitiyslomani loppuu ensi viikolla, mikä tuntuu ihan uskomattomalta, kun ajattelee, että syksyllä olin aivan varma, ettei tämä päivä koskaan koita. Ettei tule kesää, eikä mitään muutakaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että elämä etenee, olin siihen valmis tai en.

Juhannusviikolla saatiin iloisia uutisia, kun soittelin kaupungin varhaiskasvatukseen ja kyselin, mitä päiväkotipaikkahakemuksellemme kuuluu. Olin siis laittanut hakemuksen vetämään tammikuussa ja päätös luvattiin tehdä kuukausi ennen päiväkodin haluttua alkamisaikaa. Meillä tuo tulee olemaan lokakuu. nyt kuitenkin useampi turkulainen oli saanut jo tiedon lapsensa päikkypaikasta, joten minäkin rohkaistuin soittelemaan. Virkailija näki koneelta, että meidänkin hakemuksemme on jo käsitelty, vaikkei posti ole vielä tietoa tuonutkaan. Saimme mukelon siihen päiväkotiin, johon tahdoimmekin ensisijaisesti. Voi tätä riemua!

Tuo tuleva päiväkoti sijaitsee parin minuutin päässä kotoamme. Se on päättyvän tien päädyssä, siellä on kolme ryhmää ja lisäksi vauvakerhosta tuttu kaveri tulee samaan ryhmään meidn muksun kanssa. Ihan huippukivaa! Eri päiväkodeista ei ollut juurikaan etukäteistietoja saatavilla, joten haimme puhtaasti sillä taktiikalla, että kolmeen lähimpään päiväkotiyksikköön haku. Lapsen viennit ja hautkin onnistuvat vaikka jalkaisin, sillä yhden turvaistuimen ja kahden auton kanssa homma olisi muuten mennyt kikkailuksi. Nyt ei tarvitse siitä kantaa huolta, että toinen toimii aina päiväkotikuskina, eikä toinen pääse siihen osallistumaan mitenkään.

Jännittää jo laittaa pikkuinen päiväkotiin, vaikka se onkin meille paras ratkaisu. Juuri ehtii tulla vuosi mittariin, kun päikky sitten jo alkaakin. Googlettelin viimeyönä listaa siitä mitä kaikkea päiväkodissa tarvitaan ja kyllä niissä listoissa tavaraa riittikin. Ostoksille on suunnattava viimeistään loppukesästä. Tällä hetkellähän meillä ei ole kuorivaatteita, saappaita, kuravaatteita, merinovillamitään. Sentään taktikoin lapselle toisen samanlaisen äitiyspakkauksen unirievun ystävältäni, jonka lapsi ei kyseisestä lelusta innostunut. Onpahan jotan päikkyyn valmiina.

Muuten meillä elämä on aika rytmitöntä. Välillä nukutaan hyvin ja syödään samoin, mutta välillä kaikki on vaikeaa. Pieneltä löytyy jo kolme hammasta alarivistä ja hän oppi tässä taannoin myös istumaan. Liikkuminen tapahtuu edelleen ryömimällä, vaikka konttausasennossa muuten viihtyykin. Kaikki roskat ym. menevät suuhun, mutta lelujen kanssa viihdytään välillä jo hiukan omissakin oloissa. Unikoulua emme ole vielä pitäneet, vaan muksu syö korviketta vielä pedissä ja heräilee yölläkin vaatimaan maitoa. Tämä yösyönti meillä loppui jo aiemmin itsestään, mutta on nyt hampaiden tulon myötä palannut taas.

Edelleen harmitellaan kerhojen ja sosiaalisten kontaktien vähyyttä. Tosin miehen loman alettua suuntaamme reissuun mummolaan ja muuallekin. Välillä kahdestaan vauvan kanssa aika käy pitkäksi ja jatkuva narina syö viimeisetkin hermot. Kuitenkin tuntuu oudolta myös ajatus päiväkotiarjesta. Hain itselleni syksyksi työharjoittelupaikkaa ja aloittelin kesän alussa ystäväni kanssa opinnäytetyösuunnitelmat. Toteutan opinnäytteeni ystäväni yritykselle ja meillä onkin paljon pohdittavaa ja työtä sen suhteen.

Kevään ja kesän kurssit ovat jo yhtä vaille valmiit ja opparin sekä harjoittelun jälkeen voin ottaa paperit ulos koulusta. Taputan itseäni olalle, sillä olen kestänyt hienosti aikataulussa ja opiskellut nyt tiukalla tahdilla äitiyslomallakin. Minulla olisi mahdollisuus valmistua jouluksi, mutta luulen, että opparin kanssa ei kiirehditä enkä ole varma vielä harjoittelupaikasta. Siispä valmistunen ensi keväänä, eli ns. kolmessa vuodessa. Normaalisti opinnot kestävät 3,5 vuotta. Sitten tulevaisuus on auki. Toivon työllistyväni taloushallinnon hommiin ja ehkä teen sivubisneksenä vähän kirjanpitoa ainakin kaverin yritykselle, ehkä muillekin. Uskon, että elämä kantaa kaikesta huolimatta ja löydän vielä oman paikkani työelämässä. Vielä kolmen kuukauden ajan paikkani on kotona lapseni kanssa ja se on oikeastaan aika jees.

Suuria muutoksia

Jotta elämä ei olisi tässä kaiken keskellä liian seesteistä, tuli eteeni suuri päätös tässä männäviikolla: Lopetin työni ja siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksi!

Tämä vaatii ehkä hiukan taustojen avaamista, sillä saattaa kuulostaa siltä, ettei koko hommassa ole sitten mitään järkeä.

Olen jo jonkin aikaa ollut tympääntynyt työhöni. YT-neuvottelut, uusi sisätyömalli, vaihtuva ja liian vähäinen työvoima… Kaikenlainen yleinen puljaaminen ja tunne siitä, että en voi hoitaa työtäni parhaalla mahdollisella tavalla ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja lisäksi saaneet aikaan sen, että jokainen työaamu on enemmän ja vähemmän hampaidenkiristelyä ja kiukuttelua.

Tuntimääräni väheni omasta pyynnöstäni viime syksynä, jotta pystyin panostamaan myös opintoihini. Alkuvuodesta sairastin paljon ja sairauslomani aikana työviikkoni muuttui kolmipäiväiseksi. Tämä tarkoitti pidempiä työpäiviä, harventuneita ylitöitä ja entisestään kutistuvaa palkkaa. Kun sain tietää raskaudestani, jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa pahoinvoinnin takia. Tänä aikana koin painostusta töihinpaluuseen, vaikka en kokenut olevani fyysisesti vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa. Palasin kuitenkin töihin ja minulle pidettiin keskustelu siitä, mihin tällainen valtava poissaolojen määrä tulisi johtamaan. Työsopimukseni muuttuivat viikon kestäviksi, eli sain kerralla kolmen työpäivän sopimuksen. Aloin salaa jopa toivoa, että YT-neuvottelut heittäisivät minut pihalle.

Homma kuitenkin tasaantui ja kaikkeen tottui pikku hiljaa viikkojen edetessä. Työilmapiiri oli tosin melko kireä, kun kaikki pelkäsivät töidensä puolesta ja osa jo saikin töitä muualta. Pahoinvointi väheni, mutta aloin pyörtyilemään töissä aamuisin ja raskaita laatikoita nostaessa tunsin kovaa kipua vatsassa. Minultahan oli jo heti raskauden ensimetreillä vähennetty eniten kuormittava työtehtävä pois, mutta jo kevyemmätkin taakat saivat aikaan pelkoa ja kipua.

Tällä viikolla minulla oli neuvola, jossa otin puheeksi vatsakivut, pyörtyilyn ja henkisenkin kuormituksen. Neuvolassa oli jo edellisellä tapaamisella pohdittu sitä, kuinka jaksaisin yhdistää työn, opiskelun ja raskauden, mutta silloin asia jäi vielä vaiheeseen. Tällä kertaa neuvolassa otettiin kantaa vatsakipuihin ja todettiin, että kroppa koittaa viestiä niillä kivuilla jotakin. Toki erilaiset kivut myös kuuluvat raskausaikaan, mutta kivun ei pitäisi ilmetä aina tietyssä tilanteessa kuten minulla juuri nostoissa.

Neuvolassa minua pyydettiin todella harkitsemaan sitä, haluanko jatkaa työssäni. Onko työni sen väärti, että riski esimerkiksi keskenmenolle tai myöhemmin ennenaikaiselle synnytykselle kasvaa. Myös psyykkeeni kuormitus ja stressi siirtyisivät ennen pitkää myös kasvavan vauvan ongelmiksi.

Päätös oli lopulta helppo. En ole valmis riskeeraamaan mitään. Mieheni tuki on sataprosenttinen, eikä taloutemme kaadu tähän n. 600€ kuukausitappioon, jota palkkatyön jättäminen ja opintotukeen siirtyminen nyt väistämättä aiheuttavat. Keskityn nyt täysillä opintoihin, kotiin, parisuhteeseen ja omaan jaksamiseeni. Pyrin hoitamaan viimein ne asiat, joihin ei ole tuntunut olevan aikaa ja voimavaroja. Toivon, että vauva kestää matkassa mukana loppuun asti ja että pääsen aloittamaan loppukesästä äitiysloman.

Tilanne ei edennyt totaaliseen vuodelepoon tai elämäni suurempaan rajoittamiseen, vaan minun tulee edetä päivä kerrallaan ja kuulostella omia tuntemuksiani. Oloni on ennen kaikkea helpottunut, mutta tulevaisuus toki arveluttaa. Aika näyttää miten tilanne tästä etenee.

Kahdet pikkujoulut

Liekkö ensimmäinen vuosi miun elämässä, jolloin ennen joulua on KAHDET pikkujoulut. Kahdet pikkujoulut, joihin molempiin miut oli kutsuttu! Toiset oli työporukan ja toiset opiskeluporukan ja molemmissa oli aivan saakelin kivaa.

Työporukalla käytiin syömässä Turussa ravintola Pippurimyllyssä. Vetästiin siellä oikein kunnon pihvit ja jälkkärit päälle. Tuli samalla tutustuttua työkavereihin vähän enemmän, vaikka toki vuoden jo olen talossa ollut. Mukaan mahtui muutama loistava jutunkertoja, joten hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut. 

Loppujen lopuksi ravintolasta ilmoitettiin, että pöytämme siirtyy seuraavalle seurueelle, että olisi aika maksella (ja suksia hiiteen sieltä räkättämästä). Siirryimme alakertaan jatkoille. Kotiin lähdettiin sulassa sovussa kymmenen jälkeen koko porukka. 

Luokan pikkujoulut olivat Turussa ravintola Storagessa, jossa söimme pitkän kaavan mukaan viiden ruokalajin menun. Kelvollisen ruuan lisäksi seura oli varsin mukiinmenevää. Taas oppi uusia asioita opiskelutovereista, lähinnä niistä, joiden kanssa sattui samaan pöytänurkkaukseen. Monimuoto-opintojen ehdoton miinus on se, ettei porukalla oikein ole mahdollisuutta hitsautua yhteen, kun tapaamisia on vain muutamia. Some ja tällaiset iltariennot auttavat paikkaamaan tuota aukkoa. Seuraavana suunnitteilla onkin jo jos jonkinlaisia tupareita, talkoita ja lähiöpubikierroksia.

Kaiken kaikkiaan sitä tulisi olla onnellinen, että on saanut elämäänsä taas roppakaupalla uusia ihania ja aitoja ihmisiä, joiden kanssa saa arkeaan jakaa niin töissä kuin opiskelurintamallakin. Kenenkään ei tulisi olla yksin.

Kun yhdistää työn ja opiskelun

Muutamalla muullakin on saattanut käydä mielessä työn ja opiskelun yhdistäminen. Tiedän useamman alanvaihtajan jo täältä blogimaailmastakin. Ajatus siitä, että voi opiskelun ohessa tienata oman elantonsa ja unohtaa opintotuella kitkuttelun on houkuttava ja johti siihen, että itsekin päätin hakea viime keväänä ammattikorkeakouluun. 

Nyt takana alkaa olla ensimmäinen lukukausi. Voin lämpimästi suositella unohtamaan haaveet työn ja koulun yhdistämisestä! No ei vaan. Tässä yhdistelmässä on monia hyviä puolia. 

Kun yhdistää työn ja opiskelun:

• Ei ole enää vapaa-ajanvietto-ongelmia. Ei ole vapaa-aikaakaan
• Ei ole aikaa riidellä kumppanin kanssa
• Voi vedota kiireeseen ihan kaikissa tilanteissa. Samalla välttää illanistujaiset yms. turhuudet
• Voi lykätä hammaslääkäriaikaa tai luomenpoistoa ikuisuuden, koska on aamu kuudesta alkaen töissä ja iltapäivät ja illat ”koulussa”
• Ei ole aikaa tuhlata, ellei satu hurahtamaan nettishoppailuun. Kivijalkakauppoihin ei ehdi. 
• Ei ole joulustressiä, kun niitä kolmea pyhäpäivää odottaa lähinnä kuin kuuta nousevaa jo ihan vaan nukkumisen kannalta
• Ei juurikaan vaikeuksia nukahtaa; väsymystä riittää
• Huomaa olevansa työpaikalla korvaamaton ja tärkeä, koska kaikki surkuttelevat jatkuvia koulupäiväpoissaoloja
• Voi kohtuullisella omatunnolla syödä kaikkea moskaa, koska ei ehdi kokata. Kotiinkuljetuksella tuotava pizza on jees, koska ei ehdi kauppaan

sdr

Palkallisten lomien puuttuminen

Tämän kuun viimeisenä päivänä olen ollut nykyisen työnantajani palveluksessa vuoden. Tähän vuoteen on sisältynyt 30h viikossa olevia sopimuksia ja nykyään näitä 20h/viikko kattavia sopimuksia. Olen myös tehnyt poikkeustilanteessa esimerkiksi yhden päivän sopparin. Määräaikaisuus on tässä työpaikassa aikalailla vakio. Myös osa-aikaisuutta siihen lisäksi ilmenee jonkin verran. Itselleni lyhyet päivät ovat sopivia ja sopimukseni muutettiin lyhyemmäksi omasta tahdostani, joten sen suhteen minulla ei ole valitettavaa.

Ongelmaksi muodostuu se, ettei minulle kerry lomia. Tai kertyy kyllä, mutta ne maksetaan pois jokaisen sopimuksen päättymisen jälkeen, eli ihan vähän väliä. Taloudellisesti ne rahat eivät siis juurikaan tunnu, koska summat ovat pieniä. Paljon suuremman ilon kokisin saavani palkallisella vapaapäivällä silloin tällöin.

Kyllähän se kirpasee, kun joululoma rajoittuu pelkkiin pyhiin, kun on aina tottunut olemaan lomalla myös välipäivät. Kun muut firmassa pitivät viiden viikon kesälomiaan, minä olin töissä. Sama toistui nyt syyslomalla ja viime keväänä talvilomia vietettäessä.

Olenhan minäkin poissa töistä kerran kuussa kaksi päivää palkattomalla, kun on mentävä kouluun lähiopetukseen. En kuitenkaan laske tätä lomaksi. Lomaksi en lue myöskään (toisin kuin työkaverini) sitä, että makasin viikon karseassa flunssapöpössä kotona. Ei se ole helvetti mitään lomaa!

On mukavaa, että työpaikka joustaa, mikäli on pakollisia menoja, kuten minulla viime aikoina lääkäri- ja fyssarikäyntejä. Saan myös tarvittaessa palkattomia vapaita asioiden hoitoon, kuten keväällä lukiessani pääsykokeisiin. Kuitenkin alle 1000€ kuukausituloissa palkattomat vapaat näkyvät nopeasti, eikä niitä tahdo turhanpäiten pitää. HAaveilen lomamatkasta etelään, muttei ole varaa maksaa matkaa ja lisäksi menettää vähintään viikon ansiotuloja siinä samalla.

Viime kesä oli ensimmäinen kesä, jolloin en ollut lomalla. Edellisissä työpaikoissani minut heivattiin 10 viikon ajaksi palkattomalle lomalle, koulujen ollessa kiinni. Ei mikään ideaalivaihtoehto, mutta kesästä sai kyllä irti enemmän, sen minkä kukkaronnyörit antoivat myöden. Viime kesä oli kuuma, ihan liian kuuma siihen nähden, että olin vielä isommilla työtunneilla mukana hommassa. Kun aamuherätys on klo 5, ei kesäilloistakaan voinut nauttia.

Toivottavasti uudet opiskelukuviot tuovat mukanaan työn, jossa työsopimus on vakituinen tai pidempi määräaikaisuus. Haluan, että lomat kertyvät ja pääsen nauttimaan niistä. Haluan muuttaa omat ylityötuntini vapaapäiviksi rahallisen korvauksen sijaan. Arvostan vapaa-aikaani ja haluan, että voin viettää sitä muutenkin kuin valmistautumalla töihin tai lepäämällä työpäivien jälkeen.

Kun tulot puolittuvat – puhetta rahasta

Tänään on vuorossa hiukan puhetta rahasta, joka valitettavasti on vieläkin liian suuri tabu yhteiskunnassa. Olen aina puhunut avoimesti siitä, miten paljon saan palkkaa, paljonko kulutan ja paljonko saan säästettyä. Tilanteeni muuttui alkusyksystä jälleen, kun aloitin päätoimisena opiskelijana monimuotokoulutuksessa AMK:ssa. Jotta minulla olisi aikaa opiskella päiväopiskelijoiden tahtiin ja valmistua tavoiteajassa tai nopeamminkin, täytyi minun pudottaa työtunteja aika reippaalla kädellä. Niinpä teen enää 20 tuntista työviikkoa.

Käytännössä homma toimii niin, että teen töitä neljänä päivänä viikossa. Tunnit jakautuvat näille neljälle päivälle hiukan epätasaisesti, sillä tarve töissä on toisina päivinä suurempi kuin toisina. Jokainen työpäiväni alkaa kuitenkin klo 6.15. Lopettelen työpäiväni kello kymmenen ja yhden välillä, paitsi jos joudun jäämään ylitöihin. Palkkaa tästä 20h/vk+lisätyöt kertyy n. 1000€/kk. Tämän lisäksi saan kuukausittaista avustusta vanhemmiltani n. 200€/kk. Tämä on jäänne opiskeluajoilta. Sain päätöksen siitä, että olen oikeutettu opintotukeen, mutta tämän vuoden tienestini ovat liian korkeat, jotta voisin vielä nostaa sitä. Minulla on myös oikeus nostaa opintolainaa, mutten ole siihen vielä tarttunut.

Menopuolella sitten puolestaan onkin näitä ihan perus juttuja. Keväällä ostettu talo ja sen mukanaan tuoma asuntolaina, ovat suurimpia menoeriä. Lisäksi minulla on hiukan jäljellä vanhan autolainan lyhennystä. Vanhan opintolainan olen onneksi maksanut jo pois. Kuukausittaisia kuluja ovat vakuutusmaksut, kotiin liittyvät maksut, kuten sähkö, vakuutus, lämmitysöljy, jätehuolto, vesimaksut ym. Näitä olemme mieheni kanssa jakaneet. Lisäksi meillä molemmilla on autot, sillä työmatkamme ovat pitkiä. Auto tuo roimasti kuluja, mutta helpottaa arkea.

Perusasioihin menee rahaa: ruokaan, lääkkeisiin, lemmikkeihin, vaatteisiin, hygieniaan. Meillä on myös tv-palveluja, nopea nettiliittymä, puhelimet, muutamia lehtitilauksia yms. On asioita joista ei tingitä, kuten nopea netti, joka on edellytys sille, että pystyn suorittamaan opintoni kotoa käsin.

Kun minulla oli vielä täysipäiväinen työ rahaa kului paljon reissaamiseen, ravintoloihin ja kahviloihin, vaatteisiin, sisustukseen, kosmetiikkaan, elokuvalippuihin, kirjoihin… Nyt kun tuloni puolittuivat, on aika ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhtyä karsimaan menoja. Ensimmäisenä lähti valtaosa lehtitilauksista, jokavuotinen talviurheilukanavapaketti, kuntosalijäsenyys ja nettishoppailu. Seuraavaksi aion tarttua aihepiireihin ruoka ja vaatteet.

Tietynlainen nuukailu on ihan mukavaa vaihtelua, kun kyseessä on toivottavasti väliaikainen tilanne. Lisäksi enne kärsi minkään asian puutteesta, eli ei tarvitse asua sillan alla ja syödä roskiksista. Plussana toki vielä se, että miehellä on vakityö ja kohtalaisen hyvät tulot, joten voin vipata häneltä, jos hätä iskee. Meillä molemmilla on omat rahat, muttemme laske tarkalleen mitä kukakin maksaa. Vakaa tarkoitukseni on karsia kulujani niin, että pärjään omilla tuloillani myös tämän opiskeluajan. Kulutuksessani on sen verran ilmaa, että aika paljon saa karsittua kohtalaisen pienellä vaivalla. Ongelmaksi ovat muodostuneet budjettini mukaan aivan viime metrit. Kuinka saada tilanne noin -100€/kk vähintään plusmiinus nollaan. En aio karsia rahastosijoituksistani, joka toki olisi helppo tie saada tulos plussalle, vaan tingin muista asioista.

Tällaisten asioiden parissa täällä kamppaillaan. Muilla menossa nuukailuvaiheita tai halu karsia kulutuksesta?

 

Resupekasta bisnesnaiseksi

Kun ihminen on vuosia pukeutunut revittyihin farkkuihin, nahkatakkeihin, huppareihin, käppiin, kollarihousuihin, printti- ja tekstipaitoihin sekä kämäisiin työvaatteisiin, muodostuu ongelma siinä vaiheessa, kun tajuaa alkaneensa opiskella uutta alaa, jossa jonkinasteinen tyylikkyys olisi suotavaa.

Ensimmäinen lähiopetuskerta toi mukanaan vaatekriisin, jota lähdin ratkaisemaan tyköistuvilla farkuilla, paremman väen t-paidalla (pitkiä, kukkakuvioita, satiinia…) ja neuletakilla, joka korvaa kauhtuneet bändihupparit aika kivasti olematta kuitenkaan vielä jakkutakki.

Hiukset tuli kammata hiukan tarkemmin, ei vain suurpiirteisesti. Laitoin ekaa kertaa vuoteen korvakorut ja rannekorun sekä vaihdoin kuluneet Adidaksen Superstar-kengät viininpunaisiin tennareihin. Ostetuksi tulivat myös ruskeat nilkkurit, jotka näyttivät jo vähän bisneskengiltä.

Satunnaisesti tällainen minulle normaalista poikkeava pynttäytyminen on ihan hauskaa, mutta en ole vielä sisäistänyt täysin sitä, että mikäli aion alan hommiin suunnata, tulee minun laittautua joka päivä. Vaatteiden, hiusten ja korujen lisäksi tässä on alettava opetella meikkaamista, sillä tähän päivään mennessä nekin kokeilut ovat auttamatta liian vähäisiä. Etenkään kestävän meikkipohjan teosta ei ole pienintäkään havaintoa.

Onneksi koulussa ei vielä olla niin tarkkoja ulkonäköseikkojen suhteen, mutta asiakkaille haluan kyllä antaa itsestäni siistin ja asiallisen vaikutelman. Vielä on aikaa oppia ja opetella uutta tälläkin saralla.

Lyhennetty työviikko ja vadelmakola

Argh! Kirjoittamiselle ei taas tunnu olevan hetken vertaa aikaa. En olisi ikinä arvannut miten paljon aikaa opiskelu vie ihan vaan siitäkin syystä, että tehtävänannot ovat niin epämääräisiä, ettei kukaan ryhmästä tunnu tietävän mitä hittoa pitäisi tehdä!

Oman aikansa tietenkin vievät myös extempore-toteutetut viikonloppureissut Tuurin kyläkauppaan, Seinäjoen Sokos hotelli Vaakunaan ja Ähtärin eläinpuistoon. Instagramissani olikin hiukan maistiaisia pandojen bongailusta.

Aloitin tänään vihdoin ja viimein lyhennetyt työviikot, eli teen Postille enää 20h/vk. Samalla tosiaan siirryin jakelusta pelkkään lajitteluun ja tietsikkahommiin. Vastaan jatkossa mm. arvoposteista ja osoiteselvityksestä. Lisäksi minulle tulee kuulumaan jonkin verran kauppojen pullohyllytystä. Meidän posti tekee nykyisin Sinebrychoffin kanssa yhteistyötä hyllyttämällä heidän tuotteitaan kaupoissa. Ensimmäinen neljän tunnin lyhyt työpäivä oli vajaa 7h pituinen… Että se siitä sitten!

Hyllyttäessä pulloja huomasin, että markkinoille on tullut uusi Coca-Cola Vadelma Zero Sugar. Sitä piti työpäivän jälkeen käydä kauppareissulla nappaamassa pullo testiin. Valitettavasti aika kovassa kolakoukussa elävänä täytyy yrittää vähentää edes sokerillisten kolajuomien juontia. Vadelmakola on jopa omaan makuuni ihan miellyttävän makuista. Niin kuin normikokis, mutta vadelmainen jälkimaku.

Tällä viikolla onkin kiirusta tiedossa, sillä kouluhommia pitäisi saada eteenpäin ennen torstain ja perjantain lähiopetuskertoja. Lisäksi saamme viikonloppuna vieraita, joita varten täytyy todellakin tehdä ”HIEMAN” järjestelyjä ja siivouksellisia toimenpiteitä tässä lukaalissa, joka on ollut viime viikot enemmän ja vähemmän oman onnensa nojassa.

Sellaisia kuulumisia tänne, mites muilla on viikko lähtenyt käyntiin?

 

 

Liian kuuma…

…nimittäin töissä ilmastoimattomassa autossa. Ihan helvettiä.

Kotona ilmalämpöpumpun alla on oikein mukava olla.

Kuuma on myös yöllä, mutta muutettuamme vierashuoneeseen, jossa on avattava ikkuna ja tornituuletin, olemme pärjänneet.

Tänä kesänä ei juurikaan ole lomailtu, vaan töitä on painettu tiukkaan tahtiin. Ehdimme kuitenkin käydä juhannuksena Lappeenrannassa moikkaamassa minun sukuani, Joensuussa pesäpallon itä-länsiottelussa oikein hotelliyön kera. Yyterissä uittamassa varpaita, useamman kerran Naantalissa katselemassa sataman ja vanhan kaupungin meininkiä.

Lisäksi sain mieheltäni 30-vuotislahjaksi ihanan romantiikkasviittipaketin Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Tuo reissu oli koko kesän kohokohta. Tuli käytyä Tallinnan eläintarhassa, kauppakeskuksissa (Ülemiste, Rocca al Mare, Viru) ja nähtyä myös tornipuiston kukkaistutuksia ja vanhaa kaupunkia noin yleisesti.

Miten tämä nyt liittyy kuumuuteen? No voi piru, että oli kuuma kävellä 6 km eläintarhaan ja vielä monta tuntia elukoita katsellen. Etenkin kun mies oli ilmoittanut aamulla, että ”korkeintaan illalla vähän aurinko paistaa”. Paistoi koko päivän ja minä olin mustissa pitkissä housuissa ja mustassa t-paidassa liikkeellä, sillä edellinen päivä oli sateinen ja viileä. En muista koska olisin ilahtunut niin paljon mäkkärissä kun ison aterian tilaaja sai ilmaisen fantapullon kaupan päälle. Syötiin kuin porsaat (iiisot ateriat, jädet ja ne ilmaisfantapullot) ja paikalliset katsoivat meitä huvittuneina.

Takaisin päin otimme jo taksin. Tuona päivänä poltin itseni ensimmäistä kertaa tältä kesältä. Rintakehä ja niska paloivat ja näytti vähän kuin minulla olisi kauluri kaulassa. Tänään palanut iho alkoi irtoilla, kun hikoilin taas töissä litratolkulla.