Neljän seinän sisällä

Nyt se sitten alkaa. Arki neljän seinän sisällä. Terveys edellä mennään tietenkin ja olisi toivottavaa, että muutkin toimisivat vastuullisesti, jotta tästä koronasta päästäisiin eroon mahdollisimman äkkiä. Pääsisi palaamaan takaisin normaaliin elämään.

Miten meidän arkemme sitten muuttui? Aika paljonkin, mutta varmasti vähemmän kuin monen muun perheen. Meillähän muutos on siitä helppo, että olin jo valmiiksi kotona vauvan kanssa. Nyt olen siis vain entistä tiiviimmin jumissa neljän seinän sisällä. Kaikki kerhotoiminta on peruttu, eikä kauppakeskuksiin ym. ole enää asiaa pyörimään. Ulkoilla toki saa, kunhan vain säät sallivat eikä kenenkään läheisyydessä pyöri. Eikun pellon reunaan vaan yksinään vaunuilemaan.

Me on totuttu menemään. Kerhoilu, ystävien tapaaminen ja kauppakeskuksissa pyöriminen on ollut minulle henkireikä, sillä vauva käyttäytyy usein todella kiltisti, kun olemme liikenteessä. Hän myös nukkuu päiväunet paremmin muualla kuin kotona. Kotona oleminen (liian pitkiä aikoja) saa toisinaan pinnan kiristymään ja vauvakin kitisee tyytymättömyyttään. Aika kuluu kotona todella hitaasti, koska vauva vaatii tällä hetkellä jatkuvaa huomioimista. Mitään omia puuhia ei todellakaan pysty tekemään.

Moni sanoo toki tässä tilanteessa, että mitä valitat, kun olet itse lapsesi tehnyt. Pitäisi olla vain niin saatanan kiitollinen koko ajan kaikesta. Äideillähän ei ole lupaa valittaa mistään, koska olemme itse ajaneet itsemme tähän miinaan. Tuntemattomat ihmiset ottavat oikeudekseen arvostella meitä, kuten sekin nainen viime viikolla, joka ihmetteli miten minä idiootti olen ottanut vauvan mukaan kauppaan. Mihinhän tuo ihminen ajatteli, että esim- yh-vanhempi lapsensa laittaa kauppareissun ajaksi. Eihän hän tiennyt ollenkaan millaista elämäni on. Ties vaikka olisi vain minä ja vauva, vailla toista vanhempaa tai muutakaan tukiverkkoa.

Kaupassa sain kyllä viime viikolla ärsyynnyttyä myös lastenruokahyllyllä. Järjetön hamstraaminen, jonka ihmiset aloittivat loppuviikosta, näkyi myös korvikkeiden saatavuudessa. Onneksi itse olin aikaisin perjantaiaamuna hakemassa meille muutaman laatikollisen äidinmaidonkorviketta. Niillä pärjäämme nyt noin viikon ajan. Sen sijaan kauheita sympatiapisteitä ei saanut se nainen, joka lastasi kärryynsä nopeasti laskettuna yli 30 litraa nestemäistä korviketta sekä kaikki saman merkin jauhekorvikkeet. Helvetin kiva homma hei. Netissä useampi äiti etsii nyt paniikissa paikkaa josta saisi vielä esimerkiksi maidotonta korviketta, kun kaikki on hamstrattu loppuun. Toisen lapsi ei syö lainkaan ja toisen lapsi syö seuraavan puoli vuotta noita maitomääriä. Hamstrausta suorittivat myös isovanhemmat, jotka ostivat kymmeniä litroja korvikkeita sillä verukkeella, että lapsenlapsi saattaakin tulla käymään jossain vaiheessa kevättä. Nyt se pula-ajan säännöstely tänne!

Vaikka olenkin ärtynyt edellämainituista asioista, menee meillä kuitenkin pääosin ihan kivasti. Vauva kasvaa omilla käyrillään tasaisesti, oppii jatkuvasti uutta, syö hyvin ja nukkuukin toisinaan. Hän on mahtava persoona täynnä tunteita laidasta laitaan. Vatsavaivat ovat helpottuneet ja itkuisuus vähentynyt huomattavasti. Ensi torstaina tuo pieni ihme täyttää jo puoli vuotta! En sano, että ”päivääkään en vaihtaisi pois”, mutta aika on kyllä mennyt yllättävän nopeasti ja kullannut hiukan ehkä jo muistojakin. En voi olla tuntematta ylpeyttä nyt, kun katson tuota lattialla pyörivää ja marakassia villisti soittavaa peikkotyttöä.

Kuinka saada apua vauva-arkeen

Monille avun pyytäminen on todella suuren kynnyksen takana. Yhä useampi on kuitenkin yksinäinen, uupunut lapsiperhearjessa ja vailla tukiverkostoa. Minulla tilanne on juurikin tällainen, mutta koska olen aiemmin joutunut aktiivisesti pyytämään apua esimerkiksi paniikkihäiriön kanssa, tiedostan aika hyvin omat rajani ja rajallisuuteni. Kun jäin vauvan kanssa kotiin miehen palattua töihin olin hetkessä aivan hukassa. Toipilaana ja baby bluesista kärsivänä äitinä väänsin itkua oman kykenemättömyyteni ja osaamattomuuteni takia.

Epäilin itselläni synnytyksen jälkeistä masennustakin, koska synnäri ja neuvola olivat pyytäneet tarkkailemaan oloa paniikkihäiriötaustani takia. Tarkkailin oloani ehkä hieman liikaakin, mutta toisaalta tunnistin heti alakuloisuuteni ja hankin ajoissa apua. Jaankin tässä muutaman vinkin vauva- ja lapsiperheille.

1. Läheiset, sukulaiset, ystävät, naapurit. Moni sinnittelee ja pitää kulisseja yllä aivan turhaan. On oikeus olla uupunut ja tuoda asiaa esille. Mikäli tukiverkostoa on lähellä tai miksei kauempaakin saatavilla, hyödyntäkää sitä, jotta saatte hoidettua asioita tai levättyä. Meillä verkostot ovat kaukana, mutta suuri apu oli vanhemmistani ja siskostani, jotka tulivat matkojen takaa käymään.
2. Perhekerhot, vauvakahvilat ym. Oma yksinäisyyteni lievittyi aloitettuani käynnit seurakunnan vauvakahvilassa. Ilmainen mahdollisuus tavata muita samassa tilanteessa olevia ja luoda ystävyyssuhteita ja verkostoja. Kävinkin jo yhden äidin kanssa kahvittelemassa ihan kerhon ulkopuolellakin. Rohkeasti mukaan toimintaan, jos voimia riittää. Kodin ulkopuolelle liikkuminen voi tuntua raskaalta, mutta palkitsee lopulta.
3. Seurakunnat tarjoavat kerhojen lisäksi myös mahdollisuuden keskusteluavulle ja meillä täällä Turussa toimii myös seurakunnan ilmainen Pikkuhelppipalvelu. Palvelu on ilmainen, sitä tarjotaan 4 kertaa kahden tunnin ajan, ja sinä aikana on mahdollisuus levätä tai hoitaa asioita.
4. Neuvolasta saatava perheohjaus. Perheohjaaja käy meillä kerran viikossa jeesimässä ja juttelemassa. Tämäkin palvelu on ilmainen ja kannattaa hyödyntää, vaikkei suuria kriisejä ja järkyttävää väsymystä vielä olisikaan. On mukava vaihtaa ajatuksia ammattilaisen kanssa ja kädet on mahdollista saada hetkeksi vapaaksi vauvan sylittelystä.
5. Neuvolapsykologille olisin myös saanut lähetteen, mutten vielä kokenut sitä tarpeelliseksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että on olemassa tällainenkin mahdollisuus oman mielen ja kuormittavien asioiden purkamiseen.
6. Kotipalvelu, jota on mahdollista ostaa kotiin avuksi ja jonka maksuihin saa apua tulojen mukaan suhteutettuna. Meillä tämä ei ole vielä ainakaan käytössä, koska arki on alkanut muilla tukitoimilla luistamaan hyvin. Laskimme, että meidän tuloillamme maksettavaa jäisi n. 10€/h, joka toki on rahaa sekin, mutta helpottaa arkea ja vanhemman jaksamista hurjasti.
7. Lastenhoitajapalvelut, siivouspalvelut ym. Kannattaa tutkia omaa tilannetta ja miettiä, mistä voisi saada apua eniten. Luulen, että tulemme joskus hyödyntämään näitäkin palveluita, mutta tällä hetkellä vauvan ollessa aivan pieni, en koe näitä ajankohtaisiksi. Isommille lapsillehan on tarjolla vaikka mitä ohjattua toimintaa, johon lapsen voi viedä tapaamaan ikätovereita ja leikkimään, askartelemaan tai musisoimaan.
8. Vertaistuki netissä. Facebookryhmät tai whatsappkeskustelut voivat toimia paikkana purkaa tuntojaan ja saada vertaistukea. Näissä on toki otettava huomioon, että mukaan saattaa mahtua myös arvostelijoita, ”täydellisiä äitejä” tai muita vastaavia, jotka voivat itseasiassa kuormittaa enemmän kuin mitä vertaistuki antaa. Jos näistä ei koe hyötyvänsä, vaan lähinnä pahoittaa mielensä, ei kannata olla mukana.

Kaikenkaikkiaan koen saaneeni suurta helpotusta arkeen sillä, että olin itse aktiivinen heti huomattuani tarpeen ja selvitettyäni mahdollisia apukeinoja. Neuvola auttaa tukipalveluiden kartoittamisessa ja eri seurakunnilla voi olla tarjolla vaikka minkälaista toimintaa. Myös järjestöt ja kunta voivat järjestää esimerkiksi perheille sopivia kerhoja. Koen nyt jaksavani paremmin, stressaavani vähemmän, saaneeni vertaistukea ja pari uutta ystävääkin. Ihan hyvin mielestäni.

Väsymyksestä

Olen nyt ollut pois työelämästä hiukan yli kuukauden. Olen äärettömän onnellinen siitä, että minun oli mahdollista irtisanoutua työstä, joka ei tehnyt loppuvaiheessa hyvää kropalle eikä mielelle. Nykyinen päivärytmini on mennyt totaalisen uusiksi: herään puolenpäivän aikoihin, teen opiskelujuttuja ja lojun, kunnes mies tulee kotiin kahden-kolmen aikoihin. Sitten usein puuhastellaan kotona ruuanlaiton ja tv:n katselun välimaastossa tai lähdetään kaupungille. Illalla nukkumaan mennään n. klo 22, mutta minä en saa kipuineni unta. Nukahdan usein vasta aamuyöllä ja otan tarvittavat lepotunnit sitten aamupäivästä.

Tämä rytmi ei ehkä kuulosta kauhean fiksulta, mutten ole saanut sitä muutettua. Muutenkin olen jatkuvasti aivan järjettömän väsynyt. Suoriudun joten kuten koulutehtävistä määräaikoihin mennessä, mutta kaikki muu tuottaa suurta tuskaa. Kotia pitäisi siivoilla ja laitella valmiiksi ennen vauvan tuloa, olisi pihahommia ja kaikkea… Olen vain väsynyt ja saamaton p*ska.

Kun oikein päätän jotain tehdä, niin hetken päästä haukon happea sohvalla supistusten kourissa. Kyse on ilmeisesti harjoitussupistuksista, jotka ovat normaaleja. En kuitenkaan uskalla lähteä yksin esimerkiksi lenkille, koska kävely usein supistaa ja pelkään, että kuukahdan jonnekin.

Tunnen suurta riittämättömyyttä ja soimaan itseäni jatkuvasti siitä, miten laiska olen. Haluaisin, että miehen tullessa töistä koti olisi puhdas, siisti ja ruoka valmiina. Näin ei koskaan ole. Koen, että mieheni uupuu ja varmaan pian kyllästyy, kun ei saa työpäivän jälkeen levätä rauhassa.

Pelkään aivan tolkuttomasti, että vauvalle käy jotain. Se varmaan osaltaan selittää sitä, etten oikein uskalla tehdä mitään. Kaikki nostelu tuntuu jo epämiellyttävältä ja nostokipujen takiahan lopetin työnikin kesken kaiken. Kun vielä viettää kaikki päivät yksin kotona, on ihan liikaa aikaa ajatella, pelätä ja huolehtia.

En koe nauttineeni tästä raskausajasta hetkeäkään.

Etenemisestä ja yksinäisyydestä

Vietimme ihanan viikonlopun Tampereella Tornihotellissa yöpyen, kummityttöä ja parhaita ystäviä nähden. Samalla tutustuimme klaanimme uuteen jäseneen, joka oli vasta vähän yli viikon vanha. Niin pieni ja hento vielä.

Tämä viikonloppu sai aikaan kahdenlaisia aatoksia. Ajatuksen siitä, että olen kolmekymppinen ja ehkä elämässä täytyisi jotenkin edetä sekä oivalluksen siitä, kuinka yksinäinen sitä oikeastaan onkaan täällä Turussa.

Elämässä on toki edetty töiden ja koulutusten muodossa, mutta kyllä tässä taas tuntee olevansa nollapisteessä, kun aloittaa uudet opinnot, joiden tarkoitus on korvata aiemmat hukkaan heitetyt vuodet väärällä alalla. On ostettu talo, mikä tuntui hetken etenemiseltä, mutta nyt tähänkin on jo tottunut. En ole koskaan edennyt yhdenkään kumppanin kanssa kihloihin asti enkä ole perustanut perhettä. Ne ovat nyt ehkä niitä asioita, jotka laittavat mietityttämään. Niiden suhteen tulisi mielestäni tapahtua muutoksia ennen kuin olen vanha luuska. Eli aika pian.

Yksinäisyys on iskenyt oikeastaan jokaisessa uudessa kotikaupungissa. Läheiset ovat kaukana, eikä viestittely ja soittelu aina korvaa sitä tunnetta, kun pääsee vapaasti jutustelemaan kasvokkain. Viikonloppuna oli niin mukava olla sosiaalinen pitkästä aikaa, että sitä tunnetta jää kaipaamaan. Olisi kiva soittaa spontaanisti ystävä kylään tai lähteä kahville jonnekin. Asia nyt vain on niin, etten tunne Turusta ketään. Se asia voi muuttua tulevaisuudessa ja lasken toivoni opiskelutovereihin. Kuitenkin pääasiassa etäopintoina kotona tehtävä opiskelu ei takaa pysyviä ystävyyssuhteita.

Elämässäni on siis havaittava tyhjiö, jonka täyttäminen ei olekaan niin helppoa. Täyttääkö sen uudet ihmiset, jää nähtäväksi. Tärkeintä on, että lopetan ongelman kiistämisen ja myönnän sen itselleni rehellisesti.