Kipua ja ajatusten nollausta

Lauantaina se sitten tapahtui, mitä en ollut osannut ollenkaan odottaa. Laskeuduin huulirasvan muoveja avaten portaita alakertaan, kun yhtäkkiä liukastuin ja kaaduin taaksepäin lanaten portaat alakertaan asti. Rappusten alapäässä se iski: huuto ja kauhu! Pelko siitä, että nyt kävi pahasti. Kipu oli sanoinkuvailematon, liekö shokinkin takia, vaikka yleensä shokki viivästyttää kipua.

Mies havahtui keittiössä kovaan kolinaan ja huutoon. Säikähtäneenä säntäsi luokseni löytäen minut rappusten alapäästä makaamasta. Oli kuulemma aika kova paikka. Koitin liikuttaa itseäni ja tunnustella mahdollisia vaurioita, mutta mikään paikka ei tuntunut vahingoittuneen pahasti. Takalisto-osasto oli aivan tulessa, mutta siitäkin selvittiin violetinpunaisenmustalla mojovan kokoisella mustelmalla, joka vaikuttaa lähinnä liikkumiseen.

Lähdettiin kuitenkin suunnitellulle Helsingin reissulle, kun todettiin, että kaikki raajat toimii, eikä pää kolahtanut mihinkään. Olo oli ihan hyvä järkytyksen hiukan laannuttua. Onneksi en ollut kaatunut eteen päin, sillä jälki olisi varmasti ollut toisenlaista. Yhtän en ehtinyt käsillä ottaa vastaan, sillä käsissäni olivat kaatumisen hetkellä kännykkä ja huulirasva. Ne olivat tiukasti otteessani vielä pyöriessäni alakerran lattialla kivun kourissa.

Onni onnettomuudessa ja päästiin siis suuntamaan kohti pääkaupunkiseutua, hotellilomaa ja miehelle viime jouluna ostamaani ”käsiaseammunta kahdelle” -elämyspakettia. Pienellä haparoinnilla löydettiin perille Osuva Range & Trainingiin ja päästiin turvallisuuskoulutukseen ja lopulta ampumaan. Aivan uskomattoman koukuttavaa touhua. Osumat olivat huonoja, jollei keskittynyt 100%. Muutamia kierroksia siinä räiskittiin ja viimeisellä kierroksella osuin jopa kymppiin! Hiukan reunaosuma, mutta lasketaan!

Innostus oli valtava, keskittyminen ja aivojen nollaus tehokasta. Aika kului kuin siivillä ja Osuva ansaitsee kyllä kiitokset hienosta elämyksestä: puitteet viimeisen päälle, henkilökunta huippuluokkaa ja fiilis kohdillaan. Hyvillä mielillä ja hymyssä suin lähdettiin jatkamaan viikonloppulomaa.

Kerran kuussa

Se iskee kuin salama joka kuun viimeinen maanantai. Se saa aikaan ahdistuksen, saikutusfiiliksen, pahan mielen, kovan kivun ja halun piiloutua sänkyyn pahaa maailmaa. Se on tarkka, pettämätön ja ehkä koko maailman inhottavin asia.

Nimittäin migreeni.

Minulla on ollut migreeniä aikuisiällä vaihtelevasti. Nyt käytettyäni jonkin aikaa migreenitrackeria, olen havainnut, että migreenini yhdistyvät joka kuukausi juuri menkkojen alkuun.

Silmissä sumenee, pää on ihan h*helvetin kipeä, etenkin silmä ja poskipää ovat kuin tulessa. Ruoka ei tahdo maistua, unta ei meinaa saada, särkylääkkeet eivät auta. Lääkäri ohjeisti ottamaan rohkeasti 1000mg panadolia ja 600-800mg buranaa, mutta kun EI AUTA!

Toiveeni migreenilääkkeistä kaikuivat kuuroille korville, mutta pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että palaan takaisin lääkärin pakeille hakemaan ne helkkarin tabletit, vaikka se olisi viimeinen tekoni.

Joka kuukausi ei viitsi saikuttaa kolmea päivää ma-ke, kun on pää kipeä. Koita siinä sitten kirkkaassa auringonpaisteessa ajaa monta tuntia työautolla ees taas ja olla skarppina, kun tuntuu, että aivot räjähtää. Aurinkolasit ei auta, lippis ei auta, kylmä, kuuma, uni, ruoka, mikään ei auta. Särkylääkkeet on lähinnä huono vitsi!

Nimimerkillä: Se aika kuusta

Tutustumassa Tyksiin

Toissailtana se alkoi. Jomottava tunne alavatsassa, joka pilasi yöunet ja sai aikaan sen, että varasin netin kautta kolmelta yöllä työterveyshoitajalle aikaa. Googlailin oireita ja kauhutarinoita, odottelin kärsimättömänä aamua. Ilmoitin, etten pääse töihin ja herätin äidin viestillä vain ilmoittaakseni, että vatsaan sattuu. Tämä kipu oli erilaista kuin normaali IBS kipuiluni ja sijoittui huolestuttavasti oikealle puolelle.

Työterveyshoitaja varasi suoraan ajan lääkärille. ”Palaa 2,5 tunnin kuluttua. Lääkäri tutkii silloin.” Menin kotiin makoilemaan ja kipu alkoi hellittää. Mietin, että turhaanko tässä nyt taas saikkuilen ja vaivaan lääkäriä. Kipu kuitenkin palasi liikkeessä ja matkalla lääkäriin tiessä olevat töyssyt tuntuivat jo melko kamalilta.

Lääkäri paineli vatsaa ja löysi kipupisteen oikealta alhaalta. Passitti suoraan verikokeisiin. En tuossa vaiheessa vielä arvannut kuinka paljon suoniani tullaankaan ronkkimaan päivän aikana. Onneksi verikoe saatiin otettua, vaikkei suoniani tavalliseen tapaan näkynyt missään. Aulassa odottelin sitten tulehdusarvojen tuloksia.

Lääkäri ilmoitti, että tulehdusarvot olivat maltillisesti koholla, mutta minun tulisi lähteä heti Tyksiin umpilisäketulehdusepäilynä. En ollut koskaan käynyt Tyksissä ja sekoilinkin päivystysosastolle jostain henkilökunnan tilojen kautta. Hoitaja otti heti haastateltavaksi ja tämän jälkeen lähdinkin suoraan päivystyksen kirurgiselle vuodeosastolle.

Osastolla otettiin virtsanäyte ja lukuisia hankalasti saatavia verikokeita. Makailin sängyssä ja jokainen hetki tuntui ikuisuudelta. Vatsaa käytiin painelemassa ja minua jututtamassa. Sain uudestaan ja uudestaan kertoa tarinani. Henkilökunta oli onneksi mukavaa ja huumorintajuista. Minut laitettiin verenpaineseurantaan ja laite mittasi paineen vartin välein.

Tulehdusarvot olivat hiukan jopa laskeneet, mutta vatsakipu ajoi minut elämäni ensimmäiseen tietokonekuvaukseen. Olin tyytyväinen siitä, että vatsa kuvataan vihdoin, sillä edellisellä sairaalareissulla muutamia vuosia sitten se jäi tekemättä. Kun tajusin, että kuvaaminen vaatii varjoaineen tiputuksen ja suurimman pelkoni kanyylin, ei kuvaus tuntunutkaan enää niin tärkeältä. Hoitaja laittoi kanyylin samaan kohtaan, josta oltiin otettu verikoetta jo neljä kertaa, joten kipu oli kohtalaisen kova.

Olin tiputuksessa niin kauan, että kuvausporukka sai raporttinsa pidettyä ja sitten pääsin kuviin. Varjoaine aiheutti kuumotusta ja tunteen siitä, että pissat menivät housuun. Onneksi siitä varoiteltiin etukäteen. Kone kertoi milloin tuli pidättää hengitystä ja sitä ohjeistusta koitin toteuttaa huolella. Kuvien jälkeen minut kärrättiin takaisin osastolle.

Odotusaika oli pitkä sillä kännykkäni akkukin veteli kokoajan viimeisiään. Sain kuitenkin viestitettyä miehelle ja äidille tässä välissä, ja mies lähtikin tulemaan luokseni. Kömmin sängystä hälyyttääkseni hoitajan auttamaan minut vessaan. Tippapussi kädessä vessassa istuessa ei ollut mikään voittajafiilis. Tulokset kuvista tulivat, eikä pelättyä umpilisäkkeen tulehdusta löytynyt. Sen sijaan munasarja oli turvonnut, jonka vuoksi täytyi poissulkea munasarjan kiertymä gynekologisella puolella.

Mies saapui hoitajien vastusteluista huolimatta luokseni. Oli mukava saada seuraa, sillä olin todella väsynyt, ärtynyt ja nälkäinen. En ollut syönyt koko päivänä, sillä se oli kielletty jo työterveydessä. Myöskään juoda ei saanut, joten suu oli kuin santapaperia. Odotin yli tunnin kyytiä gynekologiselle, mutta lopulta sänkyä vedettiin kohti kellaria ja yhdyskäytävää. Sänky tuupattiin kulkupelin kyytiin ja kuljettaja lähti ajamaan sairaalan toiseen osaan. Kulkeminen kohtalaisen kovaa vauhtia, pää menosuuntaan ja tippaletku naamalle heiluen ei ollut elämäni tähtihetkiä.

Perillä täyttelin neljä sivua taustatietopapereita. Sitten pääsin ultraan, jossa todettiin, ettei munasarja ollut mitenkään kummallinen, vaan kaikki oli kunnossa. Koitin anta virtsanäytettä, mutta siitä ei tullut mitään. Vessasta noustuani alkoi pyörryttää ja päädyin, onneksi hallitusti, hoitohuoneen lattialle. Siinä makoilin sitten keskellä lattiaa kaikkien kummastukseksi. Pääsin hetken kuluttua kampeamaan takaisin sairaalasänkyyn ja aloin odotella kyytiä takaisin päivystykseen.

Paluukyydin tarjonnut kuski ajoi vielä lujempaa kuin ensimmäinen. Päässä humisi vielä aikaisempi pyörtyminen ja alkoi jo tuntua pahoinvointia, kun onneksi pääsimme jo perille osastolle. Minut kuskattiin samaan loossiin ikkunan viereen, missä olin aikaisemminkin maannut. Esitin toiveen kotiinpääsystä, sillä migreeni jyskytti ja nälkä ja jano olivat jo infernaaliset.

Lääkäri tuli lopulta toteamaan, että pääsen kotiin, mikäli oloni tuntuu siltä, että pärjään. Vatsakipu oli mitätön siihen jyskytykseen, joka päässäni tällä hetkellä oli, joten sanoin, että selviän kyllä. Sain sairauslomaa seuraavalle päivälle ja buranaa sekä panadolia kipuun. Odottamiani antibiootteja ei tullut. Hoitaja tuli irroittamaan tipan, joka olikin todella kivulias juttu, kun teipit olivat oikein tarranneet kiinni kyynärtaipeeseen, ja pääsin pukemaan omat vaatteeni. Lähdettiin miehen kanssa rivakalla tahdilla, ennen kuin joku keksii, että minun täytyy jäädä yöksi tarkkailuun. Lupasin palata, mikäli oireet pahenevat.

Haimme Kotipizzasta ruokaa ja sain juoda ja syödä viimein. Otin särkylääkkeen ja nukuin kuin tukki koko yön. Tämän päivän saikuttelen ja pohdin täytyykö sairauslomaa hakea työterveydestä lisää. Vatsaa aristaa, eikä ajatus ruumiillisesta työstä oikein innosta. Pelkkä ajatus raskaiden pakettien nostelusta tuottaa kipua.

Olin hiukan yllättynyt siitä, että tuon ryöpytyksen jälkeen sairauslomaa tuli noinkin vähän, mutta toisaalta olen tyytyväinen. On aina kuitenkin helpottavaa, että tutkitaan ja vaikka tutkimukset olivat tällä kertaa pääsääntöisesti epämiellyttäviä, jopa kivuliaita, sain taas uutta tietoa elimistöstäni. Tiedän nyt, että vatsani oli tietokonekuvissa ok ja että kohtuni ja munasarjani olivat kunnossa. Verenpaine ja veriarvot olivat ok lukuunottamatta pientä tulehdusarvojen nousua. Vaikka varsinainen syy kivulle jäi mysteeriksi olen kiitollinen minua hoitaneille tahoille. Heidän työnsä on korvaamatonta.