Koti on siellä missä sydän

Viikko sitten olimme äidin ja siskon kanssa Tampereella kädentaitomessuilla. Samalla tuli oltua pari yötä Sokos Hotelli Ilveksessä, jonka ikkunasta nappasin kuvan Tampereen keskustasta. Messut sujuivat hyvin, aamiainen hotellissa oli täydellisyyttä hipova minilettuineen ja muine herkkuineen. Söimme Wanhassa Tapissa, Napolissa ja Plevnassa; kaikissa omissa suosikeissani. Shoppailimme ja vietimme äiti ja tyttäret -laatuaikaa.

Se, mikä kuitenkin sai minut kirjoittamaan tästä blogiin, yllätti itsenikin. Ajaessani perjantaina töiden ja tentin jälkeen Tampereelle tunsin sen. Se tunne vahvistui vain viikonlopun mittaan. Kadut olivat vieraita. Paikat tuttuja, mutta olo vieras. Tajusin, etten enää kaipaa Tampereelle. Miun koti ei oo enää täällä.

Se tunne, oli toisaalta pysäyttävä. Vietin kuitenkin pirkanmaalla (Tampereella, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä) aika ison osan aikuiselämästäni. Muutin 2011 joulukuussa ja lähdin 2017 marraskuussa. Tampereella olin itsenäistynyt, käynyt ekaa kertaa oikein virallisesti kunnolla töissä. Elättänyt itseni, aikuistunut. Kokenut suuria tunteita, löytänyt toivottavasti elinikäisiä ystäviä. Mutta minä en enää kuulunut siihen kaupunkiin. Minun kotini on muualla. 

Sunnuntaina kotiin ajellessani oli haikea fiilis. Ihan kuin yksi ajanjakso olisi virallisesti päättynyt, vaikka muutinkin jo yli vuosi sitten muualle. Nyt se oli lopullista. Olen juurtunut uuteen kaupunkiin. Ilta alkoi jo hämärtyä. Turku, ihana nähdä sinut taas.

Viimeaikaisia tapahtumia

Olen ollut jokseenkin blogipimennossa viime päivät, sillä kannettava tietokoneeni päätti mennä totaaliseen juntturaan. Jouduin palauttamaan tehdasasetukset, jonka seurauksena menetin kaikki ne tiedostot/kuvat, joita en ollut ehtinyt varmuuskopioida mihinkään. Onneksi valtaosa kuitenkin säästyi. Nytkin blogin kirjoittaminen on hankalaa, sillä kone on todella hidas ja kursori päättää jatkuvasti hyppiä milloin mihinkin kohtaan valmistuvaa blogitekstiä.

Koko elämä on ollut yhtä muuttoa, pakkaamista, purkua, siivousta, töitä ja pääsykokeita. Pieni muutos siihen saatiin, kun perjantaina valmistui vanhan asunnon siivous ja tänään kävin palauttamassa avaimet uusia asukkaita varten. Yksi huoli vähemmän siis.

Lauantaina kävästiin pikavisiitillä Tampereella moikkaamassa kavereita ja katsomassa pesäpalloa. Kiva irtiotto arkeen, vaikkakin kovin lyhyt sellainen.

Tämä viikko menee vapaalla kotosalla. Otin viikon lukulomaa töistä, sillä pääsykokeet odottavat jo ihan nurkan takana, eikä tässä muuttohulinassa ole saanut mitään luettua. Jos nyt sitten tulisi treenailtua prosenttilaskuja ja perehdyttyä annettuihin aineistoihin.

Kauppakirjan allekirjoitus

Heissulivei!

Eilen oli sitten sen H-hetken aika! Suunnattiin pankkiin jo aamusta hoitamaan kuntoon laina-asioita, jotta kello 10.00 kaikki olisi valmista. Myyjät saapuivat paikalle, samoin välittäjä, ja kahvittelun ja rupattelun ohessa kirjoiteltiin nimet kauppakirjaan. Pankkivirkailija pyöräytti rahat meidän tilien kautta myyjien pankille, josta ne siirtyivät myyjien tilille. Myös välittäjä sai oman osansa hyvästä työstä.

Mehän otimme siis molemmat oman lainan. Vakuutena lainoissamme olivat talo, valtiontakaus ja omat säästöt. Aika perus kaava siis. Talo omistetaan nyt puoliksi ja rahastosijoittaminen aloitettiin samalla kertaa, jotta saataisiin kerättyä hiukan puskuria mahdollisia tulevia remontteja varten.

Kirjoittelimme nimemme kolmen tunnin aikana niin moneen paperiin, etten olisi eläissäni uskonut. Vaihdoimme samalla kertaa säästöpankin asiakkaaksi, joten jo yksistään se vaihdos työllisti kiitettävästi. Availtiin tilejä, siirreltiin rahoja, allekirjoiteltiin velkakirjoja, panttauksia, lupia… Tutkittiin minkätyyppisiä riskinottajia olemme, mihin kannattaisi sijoittaa, millaista tuottoa voi odottaa ja miten homma arjessa käytännössä tapahtuu.

Kaiken tämän jälkeen pää oli aivan pyörällä, joten oli aika suunnata lounaalle selvittelemään ajatuksia. Uudella talollakin tuli pyörähdettyä katsomassa, mitä sitä oikein tuli ostettua. Samalla kuvasin innokkaille sukulaisille videon talosta. Lähipäivinä pitäisi alkaa muuttamaan pikkuhiljaa, jotta kaikki saadaan ajoissa valmiiksi.

Maltan tuskin odottaa.

Uusia haaveita

Viime aikoina ollaan useamman kerran päädytty keskustelemaan oman kodin ostamisesta. Olisiko se järkevää, tulisiko liian kalliiksi? Iso laina pelottaa, vaikka todennäköisesti asumiskulumme kuukausitasolla pienenisivät, kun pääsisimme eroon vuokralla lojumisesta. Omaa asuntoa maksaa kuitenkin itselleen ja joskus siitä voi saada rahansa poiskin halutessaan, mikäli elämäntilanne muuttuu.

Miehen työ mahdollistaisi sen, että lainaa saattaisi pankista herua. Minulla on määräaikainen duuni, mutta olen aloittanut nuorena asp-säästämisen, joka mahdollistaa tämän köyhälistön jäsenen osallistumisen lainanottoon. Lainatarjouksia pitäisi alkaa kilpailuttaa, että tietäisi realistisen rajan sille, millaisia asuntoja voi edes katsella. Kynnys vain tuntuu suurelta.

Mielessä on ollut omakotitalo. Suoraan vuokrakerrostalosta omakotitaloon muutto voi kuulostaa ”hurjalta”, etenkin kun parisuhde on vielä tuore. Mielummin sitä silti makselisi lainaa pois kun vuokraa jonnekin taivaantuuliin. Mies on jo kerran omistanut kerrostalokämpän, eikä halua sellaista enää. Minä olen asunut rivitalossa kerran, eikä sekään viehätä ajatuksena kerrostaloa enempää.

Kaikki on vielä päässä sekaisin asian tiimoilta. Melkoista perehtymistä asuntoasiat kyllä vaativat meiltä molemmilta, ettei tule ostettua mitään kamalaa pommia.

Jakakaa tyypit omia asunnonostokokemuksianne! Tarvitsen vertaistukea, jo tässä vaiheessa.

Hyvästi vanha koti

Viime kuukausien raskain asia on ollut muuton lisäksi kaikki vanhaan kotiin liittyvä säätö. Ensin pari kuukautta kestänyt pikkuhiljaa etenevä pakkaaminen, jatkuva kaaos laatikoiden ja muun sälän keskellä. Uuteen kotiin muuton jälkeen kaikki viikonloput vienyt ravaaminen vanhalla kodilla hakemassa viimeisiä tavaroita, tyhjentämässä varastoa, organisoimassa kaatopaikkakuormaa…

Toissasunnuntaina saatiin kuitenkin asunto täysin tyhjäksi ja vielä siivottuakin. Silloin tippui suuri taakka hartioilta. Kun asuntoa vuokrannut firma vielä keksi, että meidän täytyy kaiken muutto- ja siivousrumban keskellä alkaa jo esitellä asuntoa mahdollisille uusille asukkaille, oli helvetti hetkellisesti irti. Puhelin soi vähän väliä, eikä asunnon esittely ollut mikään yksinkertainen asia, kun sattuu asumaan jo 200 kilometrin päässä.  Osa esittelyistä hoidettiin puhelimessa kuvaillen, osa paikanpäällä sotkun keskellä.

Nyt nämä haasteet ovat takanapäin ja vuokrafirman luvatessa korjata kanin syömät lattialistat omatoimisesti vähentäen siihen käytetyn summan takuuvuokrasta, katosi sekin ongelma yllättäen yhdellä puhelinsoitolla. Viime sunnuntaina vietiin ystävälle asunnon avaimet, jotta hän voi ne tämän viikon aikana palauttaa meidän puolestamme.

Niinpä kaikki on ohi. Viikkojen kriiseily ja piina, jotka ovat venyttäneet oman pinnan lisäksi parisuhdetta. Miehen kanssa kahdestaan ajetut muuttokuormat, kannetut tavarat, pakatut laatikot… Usko on ollut koetuksella monta kertaa.

En halua taas hetkeen muuttaa.

Vanhalla kodilla

Eilen ajoin Turusta vanhalle kodille. Olin tilannut kaatopaikkakuljetuksen Repsikka-palvelulta, jotta sain pois nurkista rikkinäisen pyykkitelineen, kanin syömän sohvan, auringossa kulahtaneen terassipöydän, ex-mieheni exän sotkemat tuolit ja käsiinhajoavan opiskeluaikaisen kirjahyllyn.

Vanha koti näytti tyhjältä, yksinäiseltä ja hylätyltä. Sen lisäksi, että se oli likainen ja pölyinen sekä aivan täynnä kaninkarvapalloja. (Miellyttävä yllätys paljastui sohvan alta.)

Kamppeet saatiin nosteltua pakettiautoon, joka suuntasi kaatopaikalle. Itse lähdin samalla ovenavauksella palauttamaan yliopiston kirjastoon toisiksi viimeisen esseen lähdekirjallisuutta. 10/11 esseetä tehty ja pian journalistiikan ja viestinnän opinnotkin ovat ohi. Kaikki muuttuu; koti, työtilanne, opiskelut… Ja minä niiden mukana.

Tunnelmia muuton jälkeen

Huh, nyt se on sitten vihdoin tehty. Tuo painajaisia jo viikkoja aiheuttanut muutto! Uusi koti on vielä kovin sekainen, eikä ole päästy laittamaan kaikkia huonekaluja paikoilleen, mutta kyllä suurin urakka on nyt takana.

Muutto suoritettiin viikonlopun aikana, miehen kanssa kahdestaan. Tavarat olivat painavia, hankalan muotoisia ja inhottavia kantaa. Niin vain jotenkin saatiin tavarat liikkumaan paikasta toiseen.

Suurena apuna oli Aurarentistä vuokrattu paku, joka urhoollisesti kuljetti meitä pirkanmaan ja varsinais-suomen väliä. Vaikka osa tavaroista on edelleen vanhalla kämpällä, kuten unohtamamme grilli ja mikro, on olo suhteellisen helpottunut. Pieniä takaiskuja koimme, kun vuodesta 2008 palvellut hylly tuli tiensä päähän ja pakatessamme kuormaa vartioimatta ollut kani ehti purra television virtajohdon poikki. Uuden kodin 75,5 neliötä tuntuvat tällä hetkellä lähes yhtä tilavilta kuin vanhan kodin 49 neliötä, mutta kyllä niitä kulkuväyliä tässä pikkuhiljaa alkaa muodostua.

Ikeasta on tulossa uusi neljän henkilön kulmasohva ja vanhan hyllyn tilalle vähän vastaavanlainen, johon saadaan taas tavaroita laitettua. Nukuttuamme muuton keskellä Hyytelöksi ristimällämme ilmapatjalla, tuntuu oma sänky nyt taivaallisen hyvältä. Pyykki- ja astianpesukone rallattavat päivät pitkät, kun muuton keskellä pyörineet astiat ja likapyykit saadaan viimein pestyä.

Lemmiki ovat kotiutuneet hyvin, kanin pientä ripulointia lukuunottamatta, ja aurinko paistaa. Mikäs tässä on ollessa valmiissa maailmassa.

Harmituksia

Viime aikoina on toisinaan turhauttanut ja harmittanut. Stressi on kasaantunut aika suureksi, sillä muuton myötä on liikaa ajateltavaa.

Harmitusta ja turhautumista ovat aiheuttaneet muunmuassa seuraavat asiat:

• Blogiarvontavoittaja ei jättänyt minkäänlaisia yhteystietoja, eikä siis tiedä, että on voittanut. -> En pääse postittamaan voittoa.
• Työt päättyvät ja olo tuntuu petturimaiselta, kun lähden kesken sopimuskauden ja jätän muut enemmän ja vähemmän pulaan.
• Muutto on rapian viikon kuluttua, eivätkä kaikki huonekalut tule mahtumaan yhteen kuormaan.
• Aikaa ei tunnu riittävän kenellekään ja ne hetket, kun aikaa olisi, lojun sohvalla mässäilemässä.
• Asiat, joita piti tehdä syksyllä, jäävät tekemättä.
• Opiskeluista puuttuu vielä kolme esseetä, jotka eivät mitenkään valmistu ennen muuttoa.
• Kani pissi uuden auton etupenkille ensimmäisellä ajoreissulla kuljetuskopan raosta kaikista pyyheviritelmistä huolimatta.
• Ajattelin syödä tällä viikolla kevyemmin ja tein salaattia. Se maistui ihan p*skalta ja heitin sen roskiin. Ei rosepippureita fetajuustoliemeen kiitos!
• Työkkäri painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Samoin kaikenlaiset sähköfirmat, lehtimyyjät, elisateliadna-kaupustelijat.
• Elisan kaupustelijan kanssa sovittu tilaus oli kadonnut taivaan tuuliin, eikä sitä nettiä nyt sitten todellakaan tullut uuteen kotiin.
• Koko viikon auton takapenkki ja kontti ovat olleet talvirenkaiden vallassa. Huomisesta alkaen kesärenkaat odottavat milloin pääsevät rysähtämään kuljettajan niskaan.
• Olen varma, että unohdamme muuttaa joko häkkivaraston, fillarin tai parvekekalusteet.
• Pelkään, että vatsakipujen syynä ovat taas divertikkelit ja niiden tulehtuminen.

Ei meinannut hymy oikein irrota enää.

Turhautumista ja sekoilua

Nämä viikot ennen työn loppumista ja muuttoa ovat aivan uskomattoman kuormittavia henkisesti. Tuntuu, että on ihan kamalasti kaikkea tehtävää, jota ei kuitenkaan voi tehdä aivan vielä. Mies muutti jo työnsä perässä Varsinais-Suomeen ja painaa pitkää päivää uudessa firmassa. Oma viikonloppuni on kulunut lojuessa sohvalla ja nukuessa aivan liian pitkiä päiväunia vain aikaa tappaakseni.

Olen kokkaillut jääkaapista ja kuiva-ainekaapista löytyvistä jämistä erikoisia safkoja, jotka lähes poikkeuksetta ovat lentäneet roskiin. Ajattelen, että nyt täytyy syödä muuton tieltä kaikki epämääräinen pois kaapeista. Kuten lahjaksi saadut suolakurkut ja hillo.

Olen jonkinlaisessa ”maanis-depressiivisessä tilassa”, välillä raivokkaasti siivoten ja pakaten, ja välillä apatiaan vaipuen. Kani raapii lattioita kuin viimeistä päivää ja hamsteri puree juomapulloaan niin, että rouske kuuluu. Olemme koko pesue siis täydessä kaaoksessa.

Onneksi huomenna on työpäivä!

Työt päättyvät

Tänään se sitten varmistui. Työni Tampereella päättyy 31.10.

Tätähän tässä on haluttu, surkuteltu omaa huonoa työuraa jo vuosia. Mietitty, että kun vain pääsisi parempiin töihin, saisi isompaa palkkaa, tekisi mielekkäämpää työtä. On ärsyynnytty lapsista ja johtoportaan tempauksista, on valvottu unettomia öitä työjuttuja stressaten. On syöty satoja huonoja eväitä, kirottu jäätävää tuulta tai pakkasta. Jännätty lähteekö auto käyntiin, ehtiikö töihin.

Silti mielen valtaa riemun lisäksi haikeus.

 

 

Tässäkö tää oli?