Jotta elämä ei olisi tässä kaiken keskellä liian seesteistä, tuli eteeni suuri päätös tässä männäviikolla: Lopetin työni ja siirryin täysipäiväiseksi opiskelijaksi!
Tämä vaatii ehkä hiukan taustojen avaamista, sillä saattaa kuulostaa siltä, ettei koko hommassa ole sitten mitään järkeä.
Olen jo jonkin aikaa ollut tympääntynyt työhöni. YT-neuvottelut, uusi sisätyömalli, vaihtuva ja liian vähäinen työvoima… Kaikenlainen yleinen puljaaminen ja tunne siitä, että en voi hoitaa työtäni parhaalla mahdollisella tavalla ovat aiheuttaneet suurta stressiä ja lisäksi saaneet aikaan sen, että jokainen työaamu on enemmän ja vähemmän hampaidenkiristelyä ja kiukuttelua.
Tuntimääräni väheni omasta pyynnöstäni viime syksynä, jotta pystyin panostamaan myös opintoihini. Alkuvuodesta sairastin paljon ja sairauslomani aikana työviikkoni muuttui kolmipäiväiseksi. Tämä tarkoitti pidempiä työpäiviä, harventuneita ylitöitä ja entisestään kutistuvaa palkkaa. Kun sain tietää raskaudestani, jouduin olemaan sairauslomalla kaksi viikkoa pahoinvoinnin takia. Tänä aikana koin painostusta töihinpaluuseen, vaikka en kokenut olevani fyysisesti vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa. Palasin kuitenkin töihin ja minulle pidettiin keskustelu siitä, mihin tällainen valtava poissaolojen määrä tulisi johtamaan. Työsopimukseni muuttuivat viikon kestäviksi, eli sain kerralla kolmen työpäivän sopimuksen. Aloin salaa jopa toivoa, että YT-neuvottelut heittäisivät minut pihalle.
Homma kuitenkin tasaantui ja kaikkeen tottui pikku hiljaa viikkojen edetessä. Työilmapiiri oli tosin melko kireä, kun kaikki pelkäsivät töidensä puolesta ja osa jo saikin töitä muualta. Pahoinvointi väheni, mutta aloin pyörtyilemään töissä aamuisin ja raskaita laatikoita nostaessa tunsin kovaa kipua vatsassa. Minultahan oli jo heti raskauden ensimetreillä vähennetty eniten kuormittava työtehtävä pois, mutta jo kevyemmätkin taakat saivat aikaan pelkoa ja kipua.
Tällä viikolla minulla oli neuvola, jossa otin puheeksi vatsakivut, pyörtyilyn ja henkisenkin kuormituksen. Neuvolassa oli jo edellisellä tapaamisella pohdittu sitä, kuinka jaksaisin yhdistää työn, opiskelun ja raskauden, mutta silloin asia jäi vielä vaiheeseen. Tällä kertaa neuvolassa otettiin kantaa vatsakipuihin ja todettiin, että kroppa koittaa viestiä niillä kivuilla jotakin. Toki erilaiset kivut myös kuuluvat raskausaikaan, mutta kivun ei pitäisi ilmetä aina tietyssä tilanteessa kuten minulla juuri nostoissa.
Neuvolassa minua pyydettiin todella harkitsemaan sitä, haluanko jatkaa työssäni. Onko työni sen väärti, että riski esimerkiksi keskenmenolle tai myöhemmin ennenaikaiselle synnytykselle kasvaa. Myös psyykkeeni kuormitus ja stressi siirtyisivät ennen pitkää myös kasvavan vauvan ongelmiksi.
Päätös oli lopulta helppo. En ole valmis riskeeraamaan mitään. Mieheni tuki on sataprosenttinen, eikä taloutemme kaadu tähän n. 600€ kuukausitappioon, jota palkkatyön jättäminen ja opintotukeen siirtyminen nyt väistämättä aiheuttavat. Keskityn nyt täysillä opintoihin, kotiin, parisuhteeseen ja omaan jaksamiseeni. Pyrin hoitamaan viimein ne asiat, joihin ei ole tuntunut olevan aikaa ja voimavaroja. Toivon, että vauva kestää matkassa mukana loppuun asti ja että pääsen aloittamaan loppukesästä äitiysloman.
Tilanne ei edennyt totaaliseen vuodelepoon tai elämäni suurempaan rajoittamiseen, vaan minun tulee edetä päivä kerrallaan ja kuulostella omia tuntemuksiani. Oloni on ennen kaikkea helpottunut, mutta tulevaisuus toki arveluttaa. Aika näyttää miten tilanne tästä etenee.
Hallamaa 