Kaksi päivää töitä takana

Huhhuh!

En ole vielä koskaan tehnyt töitä, jossa olisi noin paljon tehtävää. Tarkoitan, ettei minkäänlaista ajatusta lorvailulle, muulle elämälle tai kellonajalle tarvitse suoda. Koko ajan on puuhaa ja aloittelijana (lue: hitaana) huomaan jääväni jatkuvasti jälkeen ja joudun painamaan hommia kahta kauheammin.

Toisaalta päivät menevät vauhdilla ja ensimmäistä taukoa alkaa katselemaan vasta, kun kaikki ympäriltä ovat mystisesti kadonneet jonnekin. Porukka löytyy taukotuvasta juomasta toista tai kolmatta kupillista.

Päädyin siis töihin Postille ja voin sanoa, että hetki hetkeltä ymmärrän paremmin postia koetelleita kriisejä, kuten jouluruuhkia, täysiä pakettiautomaatteja, kadonneita posteja, ruohonleikkuu-uutisointia… You name it! Porukka painaa niska limassa hommia ja silti on kiire ja ylipitkiä päiviä. Ymmärrän, että joku posti voi joutua harhaan siinä helvetillisessä postimäärässä, jota itsekin katselen ja käsittelen päivittäin. Joku postiluukku saattaa kolahtaa tai jäädä raolleen, joku paketti on saattanut päätyä kauempaan pakettiautomaattiin. Pääasia nyt kuitenkin on, että tavara liikkuu ja sitä määrää voi olla monen asiaan perehtymättömän vaikea edes tajuta.

Itse närkästyin viimeeksi tällä viikolla, kun omalle ovimatolleni ei ollut laskeutunut keskiviikon mainoksia lainkaan. Myöskään kirjepostia ei ole näkynyt juurikaan parin viime viikon aikana. Välillä posti on ruttuista ja jopa repaleista. Välillä posti tulee liian myöhään. Nämä kiukunaiheet ovat luonnollisia ja usein on tullut naureskeltua postin toiminnalle. Uskon sen kuitenkin kohdallani jatkossa vähenevän.

Tähän alle voitte lukijat avautua suurimmista postia koskevista kriiseistänne.

 

9 kommenttia artikkeliin ”Kaksi päivää töitä takana

  1. Haa, ite olin aikanaan nelisen vuotta postissa hommissa lajittelussa ja jakelussa. Oli kyllä aikamoista hommaa ainakin joulun aikaan, kun meinasi päivät venyä kellon ympärisiksi. Kun kaikesta alettiin kiristää mm. jakeluautoja ja inhimillisyyttä vähentämällä, niin otin loparit ja lähdin toiselle alalle. Sitä kun tietää, että siitäkin ajasta on vielä lisää varmasti kiristetty kaikesta, niin yleensä en jaksa edes pahastua, jos postia ei ihan joka päivä jaeta (paitsi jos odotan jotakin tärkeää, mutta harvemmin odotan), mutta siitä kyllä, jos ne on jätetty roikkumaan näkyvästi luukkuun kenen tahansa mukaan napattavaksi.

    Tsemppiä sulle vuoden kiireisimpään aikaan! 🙂

    Tykkää

  2. Mua ärsyttää meillä täällä se, kun ennen postipiste oli Valintatalolla. No, se päätyi lopetettavien listalle, mikä tarkoitti sitä että myös posti joutui siirtymään. JA ne päätti pistää sen urheiluhallille. Ennen siis paketit sai haettua joka päivä ja klo 7-23 välillä. Nykyään klo 13-21 ja vain arkisin. JES! Ja sitten saimme K-kaupalle pakettiautomaatit mihin tietysti kaikki tilaa omansa jotta voi hakea postin myös aamuisin ja viikonloppuisin. Mutta kun ne tulee täyteen niin sit ne loput paketit kiikutetaan sinne hallille ja väki on vittuuntunutta. 😀 Postilla on työskennellyt oma mies, sukulaisia ja naapureitakin, ja silti postin toimintaa meillä pidetään surkeana pelleilynä. 😀

    Tykkää

  3. Mä asun Munkkiniemessä, jota kohtasi viime keväänä Hesariinkin päätynyt postikriisi – postit olivat täysin jakamatta pari-kolme viikkoa. Muutenkin postinkulku on takkuillut aivan valtavasti. Kyllähän se pinnaa venyttää, mutta olen postilaisilta kavereiltani kuullut juurikin tuosta älyttömästä kiireestä. Eihän se ole yksittäisen työntekijän syy, että organisaatio on tuollaisessa tilanteessa. Tsemppiä postiviidakkoon! 🙂

    Liked by 1 henkilö

    • Kyllä tämä joulun aika on ihan hullua touhua. Etenkin niitä paketteja on ihan hervoton määrä! Itsekin aloitan ensi viikolla joulukorttien lajittelun, jota teen muutaman työkaverin kanssa tuolla pikkupaikkakunnallakin pari viikkoa kahdeksan tuntia päivässä 😀

      Tykkää

Jätä kommentti Hallamaa Peruuta vastaus