Työttömyys ja hitaasti pyörivät pyörät

2017-10-05 11.24.22.jpg

Hei kaikki, minä olen työtön! Olen ollut viimeiset kuusi vuotta niin tiukasti työelämässä, että tämä työttömyys tuntuu oudolta. Edellisen työn tajoamat työttömät kesät eivät tuntuneet tältä, sillä aina oli tiedossa, että syksyllä palataan taas töihin. Nyt sitä on jotenkin ihan hukassa, enkä osaa kyllä yhtään nauttia ajatuksesta, että olen nyt niin sanotulla ”lomalla”.

Kaikki päivät ovat menneet opiskeluja viimeistellessä ja virastopuljauksessa. Tänään soittivat te-toimistosta, että tulisi tehdä selvityksiä siitä, missä vaiheessa opintoni ovat ja siitä, miksi irtisanouduin töistä. Liitteeksi toivovat opintosuoritusrekisteriotetta, irtisanoutumisilmoitusta ja uusinta työtodistusta.

Selvitykset ovat liitteitä vaille valmiit ja aion te-toimiston virkailijan suosituksesta käydä ensimmäistä kertaa elämässäni myös ammatinvalintapsykologilla. Toivon saavani siitä tapaamisesta hiukan suuntaa elämälleni, sillä olen aika pihalla siitä, mitä oikeasti kannattaisi tehdä.

Haluan työn, joka on mieleistä, jossa on töitä ylipäätään tarjolla ja edes kohtuullinen palkka (yli 1200€/kk). Mielellään kokoaikainen, mutta myös osa-aikainen käy. Mille alalle tässä nyt sitten lähtisi opiskelemaan, sillä olen todennut, että nykyinen koulutukseni ei vastaa toiveitani. Työllistyminen on liian haastavaa yhteisöpedagogina, jonka töitä vievät sekä sosionomit että hoito- ja hoivapuolen työntekijät.

Olen makustellut tradenomin tutkintoa, sillä se tarjoaisi monenlaisia vaihtoehtoja suuntautumiselle. Paljon varoitellaan, ettei silläkään alalla ole töitä riittävästi, mutta opiskellessa tekisin varmasti monia asioita toisin, loisin kontakteja ja valitsisin harjoittelupaikkoja hiukan huolellisemmin kuin aikanaan yhteisöpedagogikoulutuksessa.

On myös aloja, jotka kiinnostaisivat, mutta joilla työllisyystilanne tai palkkaus on heikko. Sellaisille aloille minulla ei ole nyt aikaa suunnata. Tarvitsen työllistävän alan, säännölliset tulot ja vapauden tästä pohtimisesta.

10 kommenttia artikkeliin ”Työttömyys ja hitaasti pyörivät pyörät

  1. Kuten on juteltukkin. Et sen lisäksi, että tietää ettei eläkeikään halua pysyä nykyisessä ammatissa, niin tietäisi mitä sitten haluaa tehdä. Ja jos tietääkin, niin kuinka siihen pääsee! 😀 Tsemppiä!

    Tykkää

Jätä kommentti